Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. joulukuuta 2016

Niin toisin... - Against all odds...

... menevät asiat joskus, ihan toisin kuin on itse suunnitellut. Kaikki oli valmiina tilkkutöiden opetusta varten perjantaina 30.9., kun ajelin illalla Raumalle. Siellä ehdin olla tuskin puoli tuntia, kun tunsin yhtäkkiä päätäni alkavan särkeä, ja särky voimistui ajoittain lähes sietämättömäksi. Helena-emäntä lähti ostamaan lääkitystä, mutta takaisin tullessaan huomasi oveni olevan kiinni ja ilmeisesti oletti minun jo nukahtaneen - en tiedä, emme ole Helenan kanssa sen jälkeen vielä tavanneet.

Oma aikansa meni, ennen kuin puolen yön aikoihin sain avun, ja minua lähdettiin viemään majapaikastani ensin Poriin ja sitten pääni kuvaamisen jälkeen edelleen Helsingin Meilahteen. Kuvaamisen tuloksena oli havaittu "akuutti ICH 95 x 45 x 40 mm oikealla frontaalisesti", kuten olen sittemmin saanut diagnoosin lukea. Aivoverenvuoto. Kaikki tämä tuli ihan puskista ilman mitään ennakkovaroituksia - jollei niiksi lasketa tilannetta, josta ei olisi ollut enää kohta ulospääsyä ilman tekeillä olleiden töiden siirtoa tulevaisuuteen, ehkä pitkällekin.

Luoja oli minulle kuitenkin tällä kertaa armollinen: toipuminen lähti heti etenemään - ei tullut tilannetta, jossa ensin mentäisiin huonompaan suuntaan ennen parempia uutisia. Toipilasaikani on ollut varsin vauhdikasta, ja minua on kiikutettu Meilahdesta Hyvinkäälle ja sieltä edelleen Röykän kuntoutussairaalaan. Päästyäni viiden ja puolen viikon "sairaalakierteen" jälkeen vihdoin takaisin kotiin ensimmäinen viikko meni pelkästään levätessä ja voimia kerätessä, sillä niin hengästynyt oli oloni kaiken pyörityksen jälkeen.

Erilaisille terapioille on ollut sijansa kuntoutussairaalassa että sen jälkeen. Aktiivisin olen ollut puheterapian osalta, johon tuli vain kahden viikon tauko siirtyessäni sairaalasta kotiin. Koen olevani nimenomaan tässä heikoimmillani, vaikka ulkopuolinen ei välttämättä mitään huomaakaan. Olen kuitenkin itse tietoinen "blokeistani", niin kuin minä niitä kutsun: varsinkin silloin menen helposti mykäksi, jos vaihtoehtoja on paljon. Tyyliin että pitäisi luetella vaikkapa p-kirjaimella alkavia sanoja...

Paljon on siis mahtunut loka-marraskuulle ja sen jälkeenkin. Lopputulema on vielä osin auki, mutta jollei tulossa ole enää pahempia takapakkeja, niin sekin tulee olemaan onnellinen. Syytä ja aihetta on siis yksinomaan kiitollisuuteen.

Koska blogikirjoitus ilman kuvaa on helposti tylsä sellainen, liitän tähän kuvan, jossa mielestäni yhdistyvät sekä kiitollisuus että joulunalusaika.


************************

... and to make the story short: I'm recovering from cerebreal haemorrhage. I'm doing fine and expect to be back in school in February.

Thank God it wasn't as serious as in could have been - I've only some issues regarding speech production, that cause me trouble in certain situations. For an "ousider" they are not noticeable at all, since I can find my way around them, so he won't have a clue.

All is well that ends well, I am confident that this will be the case here as well. To make this post a bit more interesting I'm adding a picture that in my opinion combines my humble gratitude and the fact that life goes on.





tiistai 7. kesäkuuta 2016

Paluu arkeen - Back to daily routine

Olisiko aika herättää tämä blogi henkiin talviuniltaan? Arki ei ole ihan täyttä arkea vielä, koska olen kesälomalla, mutta paljon puuhaa on silti riittänyt. Kankaanpäästä kotiutunut autokuorma on pitänyt asetella paikoilleen - tai osa odottelee edelleen lopullista sijoitustaan. Uskokaa tai älkää,  niin kaikki kuvassa oleva irtain mahtui pikkumustaan Mitsubishi Coltiin (poislukien sohva ja kirjahylly).

Sen lisäksi nämä laatikot ja lasinhiomakone.
Ja vielä tämä Ikean kirjoituspöytä.
Auton pakkaaminen muistutti Tetriksen pelaamista: ensin suuretkin yksiköt mahtuivat hyvin, loppua kohti ujuttelin pieniä "palikoita" kaikkiin mahdollisiin koloihin ja lopuksi laitoin takaovien kohdalle pitelemällä niitä sisäpuolelta kiinni samalla kun läimäisin toisella kädellä oven kiinni ulkopuolelta... Myös apukuskin paikka jalkatiloineen oli täyteen miehitetty, jätin ainoastaan kapean tilan, josta näin oikeanpuoleisen sivupeilin, sillä taustapeilistähän ei tietenkään näkynyt kuin tavaroita kattoon asti... Liikenteessä ei onneksi sattunut poliisia vastaan, ja onneksi Mitsussani on tummennettu takalasi...

Pientä ompelua olen taas aloitellut - jo Kankaanpäässäkin ompelin viimeisellä viikolla Päivölän kurssitöitä. Tällainen pussukka jäi siellä kesken, joten pistin sen tänään kasaan. En ole aikaisemmin ommellut wedding ring-blokkeja, joten ensimmäinen harjoitelmani meni mäkeen, tai, no, jäi vaiheeseen, josta ehkä joskus myöhemmin sen korjailen valmiiksi. Tähän toiseen jalostin itse kaavan vähän yksinkertaisemmasta mallista Paint.netillä, jotta sain siihen haluamani muodon. Ja tämän ompelukin  oli jo helpompaa.





****************************
It's time to revive this blog after the long silence: I'm back home, not quite back to normal, because I have summer vacation from my regular job. There has been a lot of sorting out with things brought back from my student home in Kankaanpää, and part of the stuff is still waiting for final location. Believe or not, all the stuff in the three first pictures travelled home in my tiny Mitsubishi Colt automobile. Packing the car was like playing tetris: first there was plenty of room for big units, towards the end I pushed smaller and smaller units into every possible area available. On the front passenger's seat I only had enough space to be able to utilize the side mirror, since behind me all space was full to the ceiling, so I couldn't see anything from the rear mirror... Luckily the back window of my car is blackened and there were no police cars in sight as I drove the 250 km home.

My sewing room was also in need of some reorganizing, but now I've started to sew. I started his little wedding ring pouch three weeks ago in Kankaanpää, but now I put the pieces together. I've never sewn wedding ring blocks before, so my first try wasn't successful. For this one I took a simpler pattern and modified it a bit with Paint.net to achieve the form I wanted.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta! - Happy New Year!

Vuosi on vaihtunut, Tilkkutaiwas ollut hiljainen ja sillä linjalla jatkaneekin pitkälle kevääseen. Sen verran aktivoiduin tällä puolella, että laitoin tämän vuoden tiedossa olevat kurssini tännekin näkyville. Sekin rintama on tavallista hiljaisempi, sentään yksi kurssi kuukaudessa toukokuuta lukuunottamatta. Silloin opinnot huipentuvat, joten halusin pyhittää kuukauden kokonaan niille. Elämäni tulee normalisoitumaan työasioiden puolesta heinäkuussa - kesäkuulle olen kehitellyt ja kehittelemässä jotain pientä kivaa. Kuten kaksi viikkoa lomaa Siipan kanssa, näillä näkymin Norjan maisemissa.

Kankaanpään puuhailujani voitte edelleen seurata erillisestä blogistani "Askarruttaa..."

Kuvaton juttu on tylsä, joten lisään tähän vähän kuvia kevään kurssieni sisällöstä.







***********************
Year has changed, my Patchwork heaven blog is still quiet - and will remain that way to the beginning of summer months as studies still take most of my time. This post is for my Finnish readers and students, as I updated my teaching schedule for spring months - four courses are certain, as are my summer holidays with DH in June. In July I'll be back to my normal routines, so I presume you'll hear more of me through this channel then.

If you are interested in my studies, you can follow them from this separate blog "Askarruttaa"

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elämänmuutos - New phase in my life

Ei sitä koskaan tiedä, mistä itsensä yhtäkkiä löytää - kuten vaikka täysipäiväisenä opiskelijana viime maanantaista lähtien. Haaveeni toteutui, ja edelleen on vähän epätodellinen olo: minäkö tosiaan tässä opiskelija-asuntolan huoneessani istun ja kirjoitan tätä :) Mutta näin se vaan on, että viime maanantaina pöräytin muuttokuormineni tuohon asuntolan pihaan ja sen jälkeen on ohjelmaa riittänyt. On aloitettu opintojen ohjauksella ja sen jälkeen kankaan kuvioinnilla, tuotesuunnittelulla ja pienaskartelulla, joista tämä ensimmäinen jakso koostuu. Myöhemmin tällä jaksolla tulevat mukaan vielä tietotekniikka ja nahkatyöt.

Ensimmäiset kankaanpainokokeilutkin ovat jo takana: teimme itsellemme ja toisillemme mandalat, tässä minun omani.


Käytimme leimasintekniikkaa ja jokainen teki ensin omaan työhönsä keskustan eli pari sisintä kierrosta. Sen jälkeen aloimme kierrellä ja painaa kuvioita toistemme mandaloihin loitsumaisen taustamusiikin soidessa ja mahdollisimman vähän keskustellen. Tuotoksen saa halutessaan jatkojalostaa - arvatkaa, mitä ideaa pyörittelee päässään tällainen tilkkutöihin ja tikkaamiseen hurahtanut...

Jos haluat seurata opintojeni jatkovaiheita, ne löytyvät erillisestä Askarruttaa -blogista, joka näki päivänvalon hetki sitten. Blogiin johtava mandalapainike on ylinnä oikeanpuoleisessa sarakkeessa.

******************************
A while ago I did mention that my life is going to change drastically and it has: instead of the busy business life I have become a student as of last Monday. I can hardly believe it myself: my dream really has come true and I'm sitting and writing this here in the dormitory of Kankaanpää Institute. I'm studying for nine months to become a handicrafts instructor.

This first week here has been partly learning to learn, but we have also made some handicrafts already: above you can see my personal mandala that we did during our textile printing lesson. We used stamping method and started our own mandala by stamping a couple of rounds in the center. After that we went over to the mandalas of our fellow students and continued stamping them so the printed area grew and grew. Now that they are finished we can develop them into a product as we wish: can you guess what I'm planning - being a passionate quilter...

I've created a separate blog for these studies - time is of essence so I'm only maintaining it in Finnish, but it is going to be more pictures than text even in Finnish, so you are welcome to visit it here. It's going to serve as my portfolio as well, so I'll get two birds with one stone!

You'll also find a mandala push-button up on the right column of  my blog page - it will take you to my new blog.
 

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Nimipäivä - Name day

Nimipäivänä oltiin matkoilla, tarkoitus oli olla yli kaksi viikkoa. Mutta sattuneesta syystä käännyimme torstaina Oulusta takaisin kotiin päin, joten pääsin "korkkaamaan" nimipäiväpostit ajateltua vähän vähemmän myöhässä. Hauska yhteensattuma oli sekin, että aika monella oli sattunut lähettämisessä yhden- jos toisenkinlaista kommellusta, joten postilaatikko oli ilmeisesti kolissut suurimmaksi osaksi myöhässä :) Mutta runsas saalis oli koossa kokonaisuudessaan eilen:


Sisältöä oli vaikka millä mitalla, kun ainoastaan seitsemää fat quarteria oli odotellut:





Jo ennen kirjeiden avaamista päässä kävi ajatus sisältöjen yhdistämisestä yhteen työhön, ja avaamisen jälkeen se elää edelleenkin... Saapa nähdä... Kiitos kaikille ylenpalttisista antimista - tällaista nimipäivälahjatulvaa en muista miltään aiemmalta vuodelta :)

*****************
I 'm participating a name day gift along, and here are the letters that have been popping into our mailbox this week. Actually the envelopes are supposed to contain one fat quarter from each of the participants, but as you can see there's been lots more in them :)  I'm sooo happy - I can't say I would have such an abundance for my name day ever before...

Even before I opened the envelopes I had an idea of combining the contents into one project - that thought is still clear in my mind... We'll see...




torstai 23. heinäkuuta 2015

Virallinen valvoja on poissa... - Official blog supervisor is gone...


Wanda 2000 -2015

Suureksi surukseni on kerrottava, että tämän blogin virallinen valvoja Wanda = Cadinan Oona Marina nukkui pois viime yönä, ensi viikkoisen 15-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä. Wandan munuaiset pettivät, ja sairausaika jäi onneksi lyhyeksi, vaikka nopea poismeno pahalta tuntuukin.


Wandalla oli vaikutuksensa koko perheeseen, mutta ennen kaikkea tyttäriin: kuopus kasvoi sen rinnalla 8-vuotiaasta pikkutytöstä 22-vuotiaaksi nuoreksi naiseksi. Esikoinen sai oman koiransa pikkusiskoa myöhemmin, vasta lähes aikuisena, koska vanhemmilla lapsilla oli liikaa allergioita eläimen hankkimiseen. Mutta sen jälkeen hänellä on koiria riittänyt - samaa shelttirotua kuin Wanda pyörii nyt talossa seitsemän kappaletta.

Wanda eli rikkaan, terveen koiran elämän, alakuvassa varttunut leidi neljä vuotta sitten kesästä nautiskelemassa pihanurmikolla.


***********************
It is with great sorrow that I have to announce the death of my blog's official supervisor Wanda aka Cadinan Oona Marina. She was euthanized last night after a short illness with her kidnies failing due to the high age. She would have celebrated her 15th birthday next week.

Wanda had a huge effect on whole family, but foremost on our daughters. Our Lastborn got her at the age of 8 and grew up alongside with Wanda to the 22-year-old beautiful young woman. Our Firstborn could have her first dog only as an adult, since there were too many allergies on her and our Son, which prevented us from having pets at their earlier age. Even so, at present our Firstborn has seven dogs, all of the same breed, Shetland sheepdog.

Wanda lived a happy, rich dog life, in the downmost picture she is enjoying summer sun in our garden four years ago.



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Naamakirjaan sittenkin - Facebook after all

Olin aikanaan päättänyt, että Naamakirjaan en rupea, ei kerta kaikkiaan ole aikaa sille. No, sitten tuli yksi Nurmijärven opiston verkkokoulutus, jonka tiimoilta oli sinne mentävä, mutta hyvin matalalla profiililla ja vain sitä kurssia varten. Pari ihmistä minut sieltä heti bongasi, enkä kehdannut kaveruudesta kieltäytyä. Muutoin en siellä edes vieraillut kurssin päätyttyä viime keväänä.

No, sitten tuli Päivölässä opettaminen kuvioihin mukaan, ja kursseja piti saada mainostettua. Löysin Facebookista sopivan kuuloisen ryhmän, johon heti jäseneksi pääsinkin. Lyhyestä virsi kaunis: en osannut toimia ylläpitäjän toiveiden mukaisesti, enkä saanut häneltä liioin ohjeistusta, miten tulisi toimia, joten loppujen lopuksi minut heitettiin ulos ryhmästä. En tuota jäänyt suremaan, vaan ajattelin, että kun kerran tälle tielle tuli lähdettyä, niin tehdään se sitten kunnolla. Polkaisin pystyyn oman ryhmän! Mukaan kutsuin ne muutamat kaverini, joita tuon edellisen ryhmän aikana olin saanut, tuttuja kaikki täältä blogimaailmasta. Sen jälkeen sana on kiertänyt, ja mukana on tällä hetkellä jo yli neljäkymmentä tilkkuilijaa.

Ryhmäni nimi on Tilkusta asiaa, ja sitä ylläpitää kanssani Kvilttaaja-blogin Milja. Itse asiassa Milja on toistaiseksi ollut monin kerroin aktiivisempi kuin minä itse. Minulla kun nyt juuri keikkaa pukkaa: kevätkurssi Nurmijärvellä päättyy huomenna, Päivölän tikkauskurssi on tulevana viikonloppuna, ja valmistella pitäisi jo kesäkurssiakin, joka alkaa neljän viikon kuluttua. Itsekin ajattelin piipahtaa Jokioisissa kurssilla huhtikuussa. Ja kesäkurssin päätyttyä toukokuussa onkin enää kuukausi Päivölän kesäkurssiin.

Mutta siis pääasia: Facebook-ryhmä Tilkusta asiaa odottaa lisää jäseniä, kaikki tilkkuilusta innostuneet ovat sinne tervetulleita!


This is a short ad for my new Facebook group that is destined for Finnish speaking quilters - sorry!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Haaste

Sain jo pari viikkoa sitten Tilkuista totta -blogin Irmalta haasteen, ja lupasin sen ottaa vastaan. Elämä on ollut niin kiireistä, viimeisimpänä ponnistuksena kehyskukkarokurssi menneenä viikonloppuna, että nyt vasta tuli ensimmäinen vapaahetki blogin ääressä. 

Haasteessa on viisi osiota:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetulle.
5. Haastetun pitää kertoa, ketkä 11 on haastanut.
6. Ei takaisin haastoa.

Luulenpa taas, että loppuosan osioihin en pysty vastaamaan, mutta hoidan nyt ainakin tuon alkupään.

Ensimmäiseksi siis 11 asiaa itsestäni:

1. Olen syntynyt ja aikuistunut Savossa, mutten ole mielestäni tyypillinen savolainen - tosin tässä kohtaahan vastuu siirtyy lukijalle...
2. Olen ns. hullu humanisti, jonka tuuli on kuljettanut IT-alalle leipätöihin.
3. Osaan kymmensormijärjestelmän, mikä helpottaa mm. blogin pitoa.
4. Tulen hyvin toimeen anoppini kanssa - vierailen hänen luonaan itse asiassa useammin kuin oma poikansa :)
5. Kaikenlaisia kädentöitä on tullut kokeiltua, mutta tilkkutyöt näyttävät tulleen jäädäkseen.
6. Ilmoittauduin eilen naisten kympille.
7. Luen nykyään enimmäkseen alkuperäiskielellä kirjoitettuja kirjoja, koska koetan vaalia englannin, saksan ja ruotsin kielen taitojani.
8. Olen pedanttinen ja pikkutarkka käsitöissä - leväperäinen ja suurpiirteinen kodin siivouksessa (ompeluhuoneen ulkopuolella).
9. Minulla on ulkovarastossa kangaspuut, joissa on keskeneräinen mattoloimi - odottanut kutojaansa jo useamman vuoden.
10.En kestä hellettä, joten kuumat kesäpäivät(kin) kuluvat usein sisällä ommellen.

11. Omistan lähestulkoon kaikki Agatha Christien dekkarit sekä englannin että suomenkielisinä.

Tässä Irman kysymykset ja vastaukseni:

1. Mitä teet mieluiten viikonloppuna?
Ompelen, käyn jumpassa, laiskottelen.
2. Kuinka paljon kankaita omistat?
Enemmän kuin tohdin myöntää itsellenikään. Toisaalta en koskaan tarpeeksi, koska tuskin yksikään projekti ihan kokonaan valmistuu varastoista...
3. Oletko matkustellut ulkomailla/kotimaassa?
On tullut matkustettua sekä kotimaassa että ulkomailla ihan kiitettävästi. Saksassa olen nuorena ylioppilaana asunutkin vuoden ajan. Kaikkiaan olen käynyt 18 Euroopan maassa, mutta Euroopan ulkopuolella ainoastaan Marokossa. Kotimaakin on tullut tutuksi asuntovaunulla ja -autolla reissatessa Hangosta Nuorgamiin. Haaveissa olisi käydä vielä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
4. Oletko kaupunki-ihminen vai viihdytkö maalla?
En ole alkuunkaan kaupunki-ihminen, viihdyn maalla ja haluaisin vielä enemmän maalle kuin mitä Nurmijärvi on :)
5. Mitä värejä kartat käsitöissäsi?
Nykyään en karta oikeastaan mitään värejä, kaikelle löytyy paikkansa. Nyt kun mietin, niin keltainen on ehkä sellainen väri, joka on tähän mennessä ollut töissäni ainoastaan pienissä sivuosissa - se täytyy ehkä korjata...
6. Miten blogisi on saanut nimensä?
Ensimmäinen blogini oli Elennah tilkkuilee, ja se syntyi hetken mielijohteesta, kun vain päätin katsoa, kuinka vaikeaa blogin perustaminen on. Siellä tuo Elennah on etunimeni takaperin. Tämä nykyinen blogini puolestaan syntyi, kun Vuodatus hukkasi kuvat, ja uuden blogin synnyttäminen kesti vähän kauemmin. Niin myös nimen keksiminen otti aikansa. Nimi ei lähde siitä ajatuksesta, että blogini olisi tilkkutaivas, vaan siitä tunteesta, jonka tilkkutyöt harrastuksena minulle tuottavat. Mielessä pyörivät silloin Fred Astairen laulun sanat "Heaven, I'm in heaven..." Tupla-wee siellä keskellä tulee tietysti sukunimestä.
7. Mitä muita käsitöitä teet kuin ompelemista?
Enpä juuri muuta - joskus putkahtaa väliin jotain: ontelokuteesta virkattu matto on kai viimeisin sillä saralla.
8. Mikä on horoskooppimerkkisi ja oletko sellainen?
Olen kaksonen, ja kieltämättä osin vähän kaksijakoinen persoonallisuus.
9. Teetkö (palkka)töitä yksin vai ryhmässä?
Tavallaan yksin, vaikka isompaan ryhmään kuulunkin.
10.Oletko lukutoukka?
Lapsena ja nuorena varsinkin olin todellinen lukutoukka. Opin lukemaan 5-vuotiaana, menin kouluun 6-vuotiaana ja lauantaisin avautuneet pienen maalaiskoulun lainakirjakaapit olivat liiankin hyvää ollakseen totta. Lainasin joka lauantai 5-6 kirjaa ja palautin ne luettuina viikon päästä. Sama tahti jatkui kansakoulun jälkeen "oikeasta" kirjastosta. Nykyisinkin otan kyllä lähes joka ilta kirjan käteen, koska sen avulla saan pään tyhjennettyä päivän asioista. Mutta yksi kirja riittää useimmiten ainakin viikoksi. Dekkarit ja jännitys ovat pääruokaani, ei kuitenkaan kauhujutut.
11.Mitä eri vuodenajat merkitsevät sinulle?
Varsinaista suosikkivuodenaikaa minulla ei ole, mutta inhokki kylläkin: synkkä syksy tuntuu syövän energiaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Neljä selkeää vuodenaikaa on kuitenkin hyvä - olisi aika outoa, jos vuosi olisi "tasapaksu". Ja vaikka tämä ei vuodenaikoihin liitykään: VIHAAN kellojen kääntämistä, varsinkin keväisin. Siitä tasapainoon pääseminen kestää minulla melkein kuukauden...

Nyt vaikeutuu tämä postaus. Tätä pitäisi jakaa edelleen keksimällä 11 omaa kysymystä. No, kysymysten keksiminen ei ole niinkään se ongelma, mutta haaste on tainnut kiertää jo aika laajalti. Aloitan keksimällä kysymykset, ehkä loppuun päästessäni keksin jonkun haastettavankin...

1. Kuinka monessa työpaikassa olet työskennellyt?
2. Oletko aamu- vai iltaihminen?
3. Oletko vasen-, oikea- vai kaksikätinen?
4. Mikä harrastus sinulta on vielä kokeilematta?
5. Kuinka kauan olet harrastanut tilkkutöitä?
6. Oletko pikkutarkka piipertäjä vai suurpiirteinen säheltäjä?
7. Miksi kirjoitat blogia?
8. Oletko (isosta) lapsikatraasta vai ainokainen silmäterä?
9. Kuunteletko musiikkia ommellessasi? / Vai jotain muuta ehkä? / Vai laulatko itse?
10. Asutko syntymäseuduillasi vai "evakossa"?
11. Jos olisit syntynyt eläimeksi, mikä eläin olisit?

Siinä kysymykset, sitten pari haastettavaa: Eija Tilkkutaiteesta ja Tilkkuilo-blogin pitäjä, jonka etunimi on kadonnut päästäni... Eija siksi, että hänen blogiaan olen ihastellen seurannut siitä lähtien kun blogit löysin. Tilkkuilo puolestaan siksi, että jo blogin nimen ajatteleminen tuo hymyn huulille :) 

Huom! En muuten pahastu, jos haastettavat eivät tätä jaksa jatkaa.

Kuvaton postaus on tylsä, joten laitanpa tuohon lopuksi pääsiäistulppaanin kukkimaan!

*********************
This is my participation to a chain blog post that goes around in Finnish blogs - lazy as I am at the moment, I didn't translate it into English... sorry :)

Easter is on it's way in a couple of weeks so here is an Easter tulip for you!



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tule mukaan Päivölän tammikuun kurssille!

Päivölän tammikuun kurssille - 23.-25.1. - kaivataan vielä muutamaa osallistujaa, jotta kurssi toteutuisi. Kurssin ohjelmassa on pikatekniikoita, tilkkulasagnea, itse valittuja malleja ja keskeneräisiä tilkkuprojekteja. Paikalla on myös Tilkkutarha tarvike- ja kangasmyyjänä.

Jos siis olet vielä kahden vaiheilla, tee nyt päätöksesi ja tule mukaan! Kurssitiedot ja ilmoittautuminen löytyvät täältä







torstai 25. joulukuuta 2014

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kyllä kannatti... - It was worth...

... ommella Aurifilin lokakuun blokki viimeisenä päivänä: pyhäinpäivänä sähköpostiin kilahti ilmoitus, että olin voittanut joka kuukausi arvottavan Aurifilin lankapaketin. Eilen paketti putkahti kuljetusliikkeen toimittamana perille. Herkullisia värejä, nami nami :)


... sewing the October block for Aurifil BOM at the last minute. Couple of days later I got an e-mail telling that I had won in the thread box lottery. Yesterday the FedEx transported it to the door. Such yammy colours!

perjantai 8. elokuuta 2014

Pari matkakuvaa - On a roadtrip

Kuopion kauppahalli - Kuopio market hall


Koriste oven vieressä - Decoration on the doorside


 Lintulan luostari - Lintula convent


 Tsasouna - Chapel



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Puuhastelua - Being busy

Paljon tapahtui kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana, ja blogi on saanut levätä laakereillaan. Ensin oli Aslak-kuntoutusta 4 päivää, sitten loppuviikko siitä toipumista. Toipumisen jälkeen alkoi valmistautuminen anopin 80-vuotisjuhlaan, jonka järjestämisen hän oli kylläkin hyrkästi kieltänyt. Sehän ei meitä estänyt pienimuotoisia yllätysjuhlia järjestämästä, ja anoppi luulikin olevansa menossa Tarjoustaloon kesähameen ostoon, kun Kuopus hänet juhlapäivänä kotoa nouti.

Tarjoilut hoituivat kotoisesti: Kuopus tehtaili voileipäkakut, minä mansikkaisen täytekakun, yhdessä leivoimme vielä shakkiruutuja ja lusikkaleipiä, ja Esikoinen tehtaili pika pikaa - kipsikädestään huolimatta - kukka-asetelman puutarhasta ja kukkapenkistä kerätystä materiaalista.


 Juhlakalu oli yllättynyt ja vähän liikuttunutkin, kun pahaa aavistamatta poikkesi sisään Kuopuksen muka unohdettua kukkaronsa kotiin...

Ompeluksista kaksi kesäkurssin aiheina ollutta työtä on vielä vaiheessa = kasseista puuttuu sangat, joten niitä ei voi vielä julkaista. Myös viikonlopun aikana valmistunut työni on hys-hys-vaiheessa, se matkusti Oulun kesänäyttelyyn. Tässä vilahdus takaa, etupuoli tulee heinäkuussa näkyviin livenä pohjoisessa ja ehkä sitten jo täällä blogissakin.

Näyttelytöiden kokorajoituksen vuoksi tikkasin tämän tavallisella koneella. Tämän kokoisen työn rustaaminen yksinään isoon koneeseen ei ollut järkevää, varsinkaan kun pieniin, tarkkuutta vaativiin tikkauksiin tarkoitetut mikrokahvat olivat vasta tilauksessa. Ne putkahtivat yllättäen postista maanantaina, joten pääsen niitäkin kokeilemaan. Tosin muutakin keikkaa pukkaa: kaksi vauvanpeitettä ja syksyn kurssimateriaalit pitäisi saada aikaiseksi...

**************************
Live has been busy in June, I've been to rehab - no, I'm not sick or recovering from anything. I'm participating a special rehab for retaining my health and condition for the 10 years I still have in working life until retirement. After four intensive days in rehab I needed the weekend to recover ;). And then it was time to make all preparations needed for the 80th birthday of my mother-in-law. She had strictly forbidden any celebration or gifts, but that didn't stop us from arranging a small surprise party with her closest family members.

Our Lastborn took care of the savoury cakes, together we baked some cookies, I made the creamy strawberry cake and Firstborn built the flower arrangement - despite the cast in her left hand after falling and breaking a bone in her wrist - from flowers found in our garden.

The "birthday girl" was quite pleasantly surprised - she thought she was on her way to  shopping with our Lastborn as her chauffeur, who happened to forget her wallet at home...

Some sewing is under way, but both bags from summer course patterns are still missing the handles so they cannot be shown yet. Likewise another project is still hush-hush, as it is on it's way to the summer exhibit of Finnish Quilters' Association. You can have a sneal peek of it's background in the picture, I'll publish the front after the exhibit is opened in July. I quilted it with my HSM as it was in my opinion too small to be put on to the Avante, and foremost because my micro handles order was still pending. They did turn up on Monday, so now I have another new tool to practice with. I do have also some other urgent projects pending: two baby quilts and autumn course material to prepare, so we'll see...

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kesäkurssi toukokuussa - Summer class in May

Ajattelin tässä mainostaa tulevaa kesäkurssiani Nurmijärven opistossa, kurssi järjestetään opiston omissa tiloissa Klaukkalassa. Tänä vuonna kurssi on sattumien summana melko lyhyt, kolme keskiviikkoiltaa toukokuussa. Aiheena ovat "Taitellut tilkut", joka pitää sisällään tietysti origamia, mutta myös muutaman muun kankaan taitteluun perustuvan tilkkutekniikan. Hauskoja töitä on luvassa, laitan tänne blogiini lähiviikkoina kuvia mallitöistä, tässä vähän esimakua:


Jos kiinnostuit, niin tästä linkistä pääset näppärästi kurssin lisätietoihin ja ilmoittautumaan! Tervetuloa - kurssilla on vielä tilaa.

**************************
This an advertisement for my quilting class in May. Naturally everybody is welcome, no matter where from ;)


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Viikonlopun ompelukset - Weekend sewing

Viikko vierähti poissa kotoa torstai-iltaan asti, ja lauantaikin meni vielä ompeluhuoneen järjestelyssä - se apina mokoma kun oli purkanut pöydilleni paljon enemmän kuin ne 40 vauvanpeitteeseen tarvittua kangasta ;). Lisäksi kiinnitin vihdoin ja viimein sprayliimalla suunnitteluseinälläni viime syksystä asti roikkuneen taustakankaan vanuun ja tilkkutyöhön =  viime kesänä ompelemani vihreäsävyinen tilkkutyö, joka nyt siis odottelee vuorostaan tikkaamista. Toki olin käyttänyt suunnitteluseinää koko ajan: ladoin jutut sen taustakankaan päälle ja käytin nuppineuloja...

Toinen "voileipä" syntyi edellisviikonloppuna ompelemistani blokeista, joissa hyrrä katoaa. Niiden piti olla demoblokkeja ensi kerran opetusta varten, joudun varmaan tekemään pari lisää, jotta pystyn demoamaan...

 Hieman eri asentoon asettamalla niistä olisi saanut tällaisiakin:



 Löysin tekniikan Missouri Quilt Companyn videoista, kurkkaa tänne, jos kiinnostuit.

Ompeluhuone sai uuden kalusteen jo muutama viikko sitten, kun Siippa kasasi varastoistaan sinne 60 x 120 cm pöydän silittämistä varten, ja haki kaupasta varta vasten vaneriakin päällystettäväksi vanulla ja kankaalla. Sirkuksen ompelun aikaan en ehtinyt levyä päällystää, mutta nyt sen tein (kaksinkertainen puuvillavanu) ja lopputulos on loistava. Kankaaksi valitsin yksivärisen sijaan kaapista löytyneen toilé-palan, joka ei ole liian häiritsevän värikäs ja kuviollinen, mutta antaa vähän ilmettä alustaan.




Systeemiä tosin hieman vielä muutetaan, kunhan Siippa hakee kaupasta Elfa-koritorneihin pyörät. Pöytälevy nostetaankin korikkojen päälle, niin saan pöydän alle lisää säilytystilaa - sitä kun ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi.

Tänään pääsin vihdoin ompelun  makuun, ja otin esille kurssilaisille esittelemäni vaihtoehdon Elizabeth Hartmanin Craftsy-tunnilta. Yllätys, yllätys - sekin on liimaharsoapplikaatiota, tällä kertaa ihan perinteisesti siksakilla ommeltuna. Applikaatioiden reunakaaret olivat sen verran loivia, että pysähdellä ei tarvinnut, vaan ompeleet voi huristaa vauhdilla valmiiksi. Työ kasvaa tästä vielä vähän joka suuntaan, jotta siihen tulee tarpeeksi ns. negatiivista tilaa = tuota yksiväristä harmaata, jota sitten tikkaillaan.

Viisituumaisten neliöiden yhdistelyssä eivät applikointien terävät kulmat kohdanneet aina täydellisesti keskellä, toivon että virheet "katoavat" erottumattomiin tikkaamisen myötä...


*********************
I've been away from home from Monday to Thursday evening, and when I finally got upstairs to sewing room on Saturday, I had to start by organizing the place first, since that wretched monkey had pulled out far more fabrics than the 40 that I used for the circus quilt. After cleaning the tables I finally spray basted the backing that had been hanging on my design wall ever since fall waiting for batting and quilt top that I sewed last summer. I had used the wall by simply adding my stuff on top of the backing...

Another quilt sandwich was formed from disappearing pinwheel blocks that I sewed during previous weekend - they were supposed to be a demo piece for next course evening. Now I probably have to sew a some more to be able to show how they are pt together... In the third picture you can see an alternative layout, which ends up being monkey wrench block. I found the pattern from Missouri Quilt Company, you can find a video here.

DH provided my sewing room with a new table for ironing (60 x 120 cm) a couple of weeks ago, but since I was busy with the circus quilt, I hadn't had time to layer the plywood piece for it. Now I did it with two layers of cotton batting and a toile fabric piece and voilá: I love it! Well, the idea has since developed a bit and the table is going to be set on two wire basket systems as soon as DH has time to get some wheels for it!

Today I was finally so far that I had time to do some sewing. I took out a modern piece that I showed my students last month - surprise, surprise - it is also applique, but this time I did it with zigzag and as the curves are moderate, they could be appliqued straight away without having to constantly start and stop. The pattern is from Elizabeth Hartman's Craftsy class, and the applique part is going to be surrounded with plenty of negative space with solid gray fabric. When putting the 5-inch-squares together, the points didn't match quite perfectly, but I hope the mistakes will "disappear with quilting later on.