Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurssit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. toukokuuta 2016

Päivölän tilkkukurssi 30.5. - 3.6.2016

Kevään lämpö hellii meitä viimein, opintoni lähestyvät loppuaan. Kolmisen viikkoa on vielä kivaa opiskelijaelämää jäljellä ennen arkeen paluuta. Paluu onkin räväkkä: se alkaa naisten kympillä sunnuntaina 29.5. - Kuopus kaipasi kaveria matkaan, eikä äiti voinut tietenkään kieltäytyä. Maaliskuussa jalkakäytävien sulettua vedin taas juoksutossut jalkaan, ja kunto on noussut kohisten: olen jo nyt paremmassa juoksukunnossa kuin vuosi sitten naisten kympille startatessani - osansa asiaan lienee silläkin, etten unohtanut juoksemista syksylläkään ja lenkkeilin vielä joululomallakin  ennen lumien tuloa.


Seuraavana etappina arkielämässä ovat Päivölän kesäiset tilkkukurssit, joista ensimmäinen alkaa 30.5. Näin ainakin toivon, vaikka ilmoittautujamäärä on tällä hetkellä sen verran vajaa, että kurssin toteutuminen on pian vaakalaudalla, jollei mukaan saada muutamaa innokasta lisää. Katselkaa ihmeessä kalentereitanne vielä kerran, ajankohtahan ei sotke kesälomasuunnitelmiakaan. Paljon mukavaa on tarjolla, laitan tähän pari kuvaa houkuttimeksi.



Näiden ohella paljon muutakin mukavaa on ohjelmassa tarjolla: blokkeja liinoiksi, tyynyiksi, peitteiksi, pussukkaa ja laukkua - ja hyvää seuraa toki tietysti. Liity siis iloiseen, ompelevaan joukkoomme!

***************************
For my non-Finnish readers: this post is directed to my Finnish readers - I'm trying to fill my summer course at the end of May, beginning of June, that will launch me back to "normal" life after my hectic studies of handicraft. There's only three more weeks to go until it's over with all the fun I've been experiencing during the past winter.

Before I start my work I'm going to face the same challenge I did last year: I'm going to participate the Women's Fun Run in Helsinki that will take place on May 29th, 2016, and this time I will do it with my daughter - and about 16000 other women. I've been training regularly since March and dare say that I'm already in the same shape than last year at the time of the run, so I'm quite exited to see how the 10 kilometres will feel this year.


maanantai 11. tammikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta! - Happy New Year!

Vuosi on vaihtunut, Tilkkutaiwas ollut hiljainen ja sillä linjalla jatkaneekin pitkälle kevääseen. Sen verran aktivoiduin tällä puolella, että laitoin tämän vuoden tiedossa olevat kurssini tännekin näkyville. Sekin rintama on tavallista hiljaisempi, sentään yksi kurssi kuukaudessa toukokuuta lukuunottamatta. Silloin opinnot huipentuvat, joten halusin pyhittää kuukauden kokonaan niille. Elämäni tulee normalisoitumaan työasioiden puolesta heinäkuussa - kesäkuulle olen kehitellyt ja kehittelemässä jotain pientä kivaa. Kuten kaksi viikkoa lomaa Siipan kanssa, näillä näkymin Norjan maisemissa.

Kankaanpään puuhailujani voitte edelleen seurata erillisestä blogistani "Askarruttaa..."

Kuvaton juttu on tylsä, joten lisään tähän vähän kuvia kevään kurssieni sisällöstä.







***********************
Year has changed, my Patchwork heaven blog is still quiet - and will remain that way to the beginning of summer months as studies still take most of my time. This post is for my Finnish readers and students, as I updated my teaching schedule for spring months - four courses are certain, as are my summer holidays with DH in June. In July I'll be back to my normal routines, so I presume you'll hear more of me through this channel then.

If you are interested in my studies, you can follow them from this separate blog "Askarruttaa"

torstai 5. maaliskuuta 2015

Päivölä kutsuu tikkaajia - Free motion quilters needed

Päivölässä on tarjolla vapaan tikkauksen kurssi 27-29.3.2015. Ilmoittautujia on jo kiitettävästi, mutta vielä muutamaa kaivattaisiin kurssin toteutumiseksi. Tutkaile siis kurssin sisältöä, heitä tikkausestosi nurkkaan ja tule mukaan kartuttamaan tilkkutyökalupakkiasi näilläkin työkaluilla.

Tarvittaessa voit kysellä lisätietoja myös täältä blogini kautta. Koneen tarkistettavilla ominaisuuksilla tarkoitan lähinnä sitä, että ompelukoneesi yksinkertaisesti suostuu tekemään tikkiä joka suuntaan, kun liikutat kangasta itse neulan alla alasyöttäjät käytöstä pois otettuina. Näin varmasti onkin kaikissa tilkkutyöversioisissa ompelukoneissa, peruskoneet voivat joskus olla ongelmallisia - vanha hyvin palvellut Evani oli sellainen: hyväksyi vain liikkeet eteen ja taakse, mutta sivusuuntaan liikuttaessa ei suostunut muodostamaan minkäänlaista ommelta.

Ihan koko kurssiaikaa emme tikkaile, välipalaksi nautimme vähän patalappuja ja pöytäliinoja - niitäkin voi käyttää tikkauksen koekaniineina. Samoin jos sinulla on esim. tikkausta kaipaavia pussukka-aihioita rakennettuna, ne sopivat mainiosti harjoituskappaleiksi. Tai sitten voit tehdä ihan vain kokokankaisia voileipiä: päällikangas-vanu-taustakangas, esim. 30 x 30 cm on oikein hyvän kokoinen harjoituskohde. Eikä kankaiden tarvitse olla lakanakangasta kummempia, vanuksi kelpaa edullinen Eurokankaan polyesteri ja langaksi ihan tavallinen ompelulanka.







*********************

Sorry - another post for Finnish quilters only: I'm advertising my free motion quilting course at the end of this month. A couple of participants are needed before the course can be arranged :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Viikonloppukurssi Nurmijärvellä - Weekend course

Viime aikoina on ollut niin kiirettä, että bloggaaminen on jäänyt kokonaan. Näin pitkää taukoa en ole aiemmin tainnut pitää koskaan, kesäloma-aikaa lukuunottamatta. Päivölän kurssikin meni niin nopeasti, etten kunnon kuvia sieltäkään saanut aikaiseksi, joten postaaminenkin jäi. Osallistujien blogeissa sentään jotain on näkynyt. Iltamyöhäiseen siellä taas aherrettiin, ja paljon blokkeja saatiin aikaan.

Viime viikonloppuna oli vuorossa viikonloppu kurssi täällä Nurmijärvellä - aikaisemmin tapasimme infoillan merkeissä, jotta kurssilaiset tiesivät, mitä ottaa "evääksi" ja niin töihin päästiin nopeasti käsiksi. Aiheita oli kolme: tilkkulasagne, puusepän tähti ja irlantilainen ketju, ja kaikkia kohtaan riitti kiinnostusta, nopeimmat ehtivät puuhata kahtakin aihetta.

Tilkkulasagne-töistä minulta jäi harmittavasti kaksi kaunista työtä kuvaamatta päivien tohinassa. Toinen niistä on tässä vasta alullaan. (Ritva ja Kaisa, jos teillä on kuvia tuotoksistanne, niin ottaisin ilomielin vastaan!)


Tässä vähän erilainen versio; kaitaleet on yhdistetty pienillä välineliöillä.


Tässä omista kankaista rakennettu, kapea lasagne.



Tässä kaitaleita käytettiinkin ihan toisin: kaitaleita ensin yhteen ja niistä neliöitä, jotka ommeltiin naamat vastakkain ja leikattiin neljään osaan. Huom! Se toinen puuttuva lasagne oli näistä samoista kaitaleista.





Irlantilaista ketjua rakentui kahden työn verran. Tässä parisängyn peite tulollaan.




Tässä puolestaan torkkupeite, jonka tilkkupinta valmistui viikonloppuna.



Puusepän tähti oli malleista suosituin: neljä kurssilaista aloitti siitä ja pari muuta pani työn vireille lasagnen valmiiksi saatuaan.








Kuten kuvista näkyy, samasta mallista syntyy hyvin eri näköistä jälkeä, tilkkuilijan värimieltymysten mukaan. Kauniita kaikki, mallin kolmiulotteisuus tulee hyvin esiin kaikissa töissä.

**********************
I've been so busy lately, there's not been time to blog at all - this has been probably the longest break in blogging ever, that is outside vacation times.

I've taught two weekend courses, these pictures are from last weekend here in Nurmijärvi. There were three patterns themed for this course: quilt lasagna, Irish chain and Carpenter's star. All three patterns were sewn during the weekend, some students even had time for two out of three.

I missed taking pictures from two lasagna quilts, which is really a pity, because they were both very beautiful and different. Hopefully I can get pictures from the quilters themselves.

Carpenter's star was the most popular of these, four quilters started with it and two lasagna makers got them going after finishing their lasagna quilt tops first. 



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tule mukaan Päivölän tammikuun kurssille!

Päivölän tammikuun kurssille - 23.-25.1. - kaivataan vielä muutamaa osallistujaa, jotta kurssi toteutuisi. Kurssin ohjelmassa on pikatekniikoita, tilkkulasagnea, itse valittuja malleja ja keskeneräisiä tilkkuprojekteja. Paikalla on myös Tilkkutarha tarvike- ja kangasmyyjänä.

Jos siis olet vielä kahden vaiheilla, tee nyt päätöksesi ja tule mukaan! Kurssitiedot ja ilmoittautuminen löytyvät täältä







sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Päivölän kurssiuutisia - Course news

Päivölässä pitkän rupeaman tilkkutyö- ja kassikursseja opettanut opettaja Jaana Mikkola ei jatka enää muiden työkiireiden vuoksi. Viestikapula kiertyi minulle, ja ensimmäinen kurssini on jo mainonnassa nettisivuilla, kurkkaapa tänne!

Aloitan tarjoamalla kurssiviikonloppua, jonka aikana opiskellaan erilaisia pikatekniikoita, ja ommellaan niitä käyttäen, tyynyjä, liinoja, torkkupeitteitä yms. yms.


Lisääkin kursseja on luvassa, niistä tarkemmin, kun tulevat "julkisiksi". Hiukan jännittää, miten mahtaa käydä, vetääkö kurssinini riittävästi oppilaita. 

Eilen laukaistiin Esikoisen kanssa jännitystä käymässä sienimetsässä tämän hänen katraansa kanssa :)

 Vasemmalta oikealle - Left to right: Kiara, Luna, Viva, Rudi, Nala ja Rossi.

******************
I've been invited to teach patchwork and quilting for a larger market in Finland. The first course is already up for registration and I'm pretty exited to see if enough participants will be interested in it. There's also more to come during the year, so let's hope and see...

To ease up the anxiety Firstborn and I went for a mushroom hike in the woods with this lot in the picture :)


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Tikkausharjoitus - Quilting exercise

Sähköpostiin oli putkahtanut Allpeoplequilt.comin viesti, josta jäsenet pääsevät ilmaiseksi katsomaan Cratfsyn tikkauskurssia. Kurssi on varsinaisesti tarkoitettu pitkäkätisellä tikkaamiseen, mutta vapaan tikkauksen mallejahan kaikki voivat käyttää. Kurkkasin siis alkua, ja jämähdin katsomaan sitä vähän pidemmällekin. Vastaan tuli tällainen vapaan tikkauksen malli, jota hurahdin heti kokeilemaan. Paperillekaan en piirrellyt mitään, vaan latasin 35 x 35 cm voileivän ja annoin surista. Kivaa!





This morning there was an e-mail from Allpeoplequilt.com telling that all members have free access to a Craftsy free-motion quilting class.  The class is actually for longarmers but all about free-motion quilting patterns does apply also for DSM, so off I went to have a look - and was hooked. The instructor showed the above pattern, and I had to try it right away. I didn't even do any drawing on paper, just made a 35 x 35 cm sandwich and got going. Great fun!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Päivölän satoa - Quilt retreat harvest

Rankka reissu oli Päivölän keikka, mutta niiiin ihana. Ompelua aamusta iltaan, ja naurua niin että vatsalihasliikkeitä ei enää iltaisin tarvittu. Lisäksi päästiin taas kangastukkuunkin törsäämään - tosin uskokaa tai älkää: sinne mennessäni rahapussissani ei ollut yhtään setelirahaa, mutta shoppailun jälkeen siellä oli kahdenkympin seteli! Siippa vähänpäätään pyöritteli tälle omaperäiselle laskuopille...

Urakasta toipumiseen meni viikonloppu, eikä blogitukseenkaan ole ollut aikaa. Nyt kuvasin vähän aikaansaannoksiani ulkosalla.

Aloitin ns. viikonloppukassista, jonka kanssa "Päivölä-veteraanit" olivat kamppailleet jo muutama vuosi sitten. Tehtyäni sen ymmärrän hyvin, miksi kamppailivat. Kaksi ensimmäistä päivää meni sen kokoon pykäämisessä, mutta lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Tämän kohdalla ei käynyt muuta kuin pieni ohjeen aiheuttama moka: siinä neuvottiin leikkaamaan liikaa kappaleita! Ajattelematta sen kummempia tein työtä käskettyä ja vasta alkaessani koota kassia tajusin, että kaksi isointa osaa oli kehotettu leikkaamaan kahteen kertaan, vaikka niitä tarvittiin vain yksi. Muutoin homma meni putkeen - aikaa vain kului.



 
 
Harkinnassa on vielä, tekisinö tähän myös pitkän olkahihnan, kun kangasta yllättäen onkin vielä siihenkin. Materiaalina käytin joskus aikoinaan Jotexin alesta tilaamani paneeliverhot, jotka eivät väreiltään sopineetkaan minnekään. Maksoivat muistaakseni 4,60 EUR. Terenauhat valmistin liimaharson avulla, mikä oli todella helppoa. Leikkasin kaitaleet lankasuoraan, ja kulmissa leikkasin niihin pienet hakit, että sain nauhan taipumaan riittävän jyrkästi.
 
Seuraavaksi siirryin pienempiin kohteisiin, sillä tarvitsin kihartimelleni sopivan pussukan. Sitä varten vain pidensin vähän viime vuotista penaalimallia. Opettaja oli muokannut kaavaa myös toiseen suuntaan, joten tein samasta kankaasta itselleni myös meikkipussin. Kaapissa seisonut japanilaistyyppinen kukkakangas pääsi vihdoinkin esiin. Näiden kohdalla maltoin mieleni enkä harrastanut vapaata tikkausta.
 

 
Seuraavaksi oli vuorossa Siipan toilettipussi, joka jäi kurssilla viime kesänä vaiheeseen: sain silloin ainoastaan seminolenauhan onmmeltua. Nyt katkaisin sen kahtia, ja laitoin pätkän kummallekin sivulle. Pussukan malli oli omasta päästä ja leikkaukseltaan tosi simppeli. Eniten aikaa kului sivuille tekemiini tikkauksiin - unohdin mustapohjaisen "oksakankaan" kotiin, joten "jouduin" tikkaamaan oksat itse mustalle kankaalle.
 

 
Poika poikkesi viikonloppuna kotona ja pussukan nähdessään heti kyseli isältään, mahtoiko tällä olla moiselle käyttöä... Siippa ilmoitti näin olevan ja vei omansa kiireesti talteen, joten Poika tilasi samantyyppisen kolmivärisen: "...minulla kun on vaan ensimmäisen sukupolven pussukka, jossa on vain kahta väriä..."
 
Seuraava työ oli taas peruskassi, jonka mallin Tilkkutarhan Minna toi tullessaan. Se oli minun taipaleeni varsinainen murheenkryyni: mikään ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, purkasin lähes kaikkialla jotakin ja päälle päätteeksi kassini pohjan olin leikannut ihan väärin, vaikka käytin kaavaa. Onneksi oman versioni sai kuitenkin istutettua sivukappalaisiin vaikeuksitta. Kassi on vielä kesken, koska en kurssin aikana keksinyt, millaiset sangat siihen tekisin...
 
Hännänhuippuna sovelsin lompakon mallia aurinkolasipussukaksi. Minulla on aikamoisen isot ja tilaa vievät aurinkolasit, joita käytetään silmälasien päällä - niissä on siis sangat ja kaikki - ja naarmujen välttämiseksi halusin niille suojan.
 
 
Pussukka sulkeutuu tarranauhalla, mutta kaipaa vielä vähän säätöä sivuille.
 
*********************
Here you can see all my accomplishments from last week. Five days of continuous sewing, so much laughing that no stomach muscle training was needed etc... It took me the whole weekend to recover from those wonderful days.
 
I started with a weekend bag which was a bit complicated but most of all laborsome, so it took me two days to finish it. I'm very happy with the result that I put together from narrow panel drapes that I once bought but couldn't use anywhere in the house.
 
In the morning of day three I decided to sew some toiletry bags, since I needed one for my curling iron. And as the teacher had modified the same pattern into a higher one, I made one for mayself fromt he same Japanese style flower fabric as well. With these bags I was lazy: did no free-motion quilting to them.
 
Next item was a toiletry bag for my DH - I had started one last summer but only got so far that I managed to sew a Seminole strip for it. Now I took it in two and built a simple own pattern around them. I forgot to take one of the fabrics with me, the black with white twigs, so I decided to quilt a similar pattern with white thread on black fabric. DS dropped by during the weekend and immediately asked his father wether he would even need a bag like that... DH told he surely did and took the bag into a safer place from the kitchen table. So DS ordered a similar one "... since I only have a first-generation model with only two colours..."
 
My fifth project was a large bag again, but much simpler than the first one - and the one with which I did all possible mistakes, unsewed and sewed, and even managed to cut the base for it in a wrong way. Luckily it didn't cause any problems when putting the parts together, but it is different from the original version - I became a bag pattern designer by making a mistake? Handles are still missing because I didn't know what kind I would like them to be...
 
final small project was a cover for my sunglasses. They go on top of my spectacles, so they are really large and there is no ready-made covers for them in the shops.I took a wallet pattern and modified a bit. It still needs adjusting, because it is too wide at the upper edge. Otherwise it is nice and soft and gives cover to the lenses so they won't get scratches in my handbag.