Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Opiskelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. syyskuuta 2016

Syyskuuta ja opintoja - September and studies

Työpaikan ovi sulkeutui takanani elokuun lopussa, ja syyskuu opintoineen on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Opiskelen siis tuotteen suunnittelun ja valmistamisen ohjelmassa, josta valmistutaan artesaaniksi. Pääsääntöisesti teen kaiken kotoa käsin, työssä oppimalla ja kotona näyttöjä valmistellen.

Ensimmäisten joukossa lähti liikkeelle asiakaslähtöisen valmistamisen näyttö, johon ompelen tutulle asiakkaalleni jälleen yhden vauvan peitteen. Nämä kankaat kaivautuivat esiin varastoistani, kun pidimme asiakkaan kanssa ensimmäisen suunnittelupalaverin.


Kyseessä on jo neljäs vauvanpeite tälle asiakkaalle, ja tämä - kuten edellisetkin - tehdään applikaatiotyönä. Muistanette ehkä tämän sirkuspeitteen, jonka ompelin kolmisen vuotta sitten.


Uusi peite menee samaan perheeseen, Aksel-pojalle, joka on saanut peitettään odottaa kauemmin kuin muut. Emil-veli ja serkkunsa ovat saaneet peitteen ristiäislahjaksi, mutta opiskelujeni vuoksi tätä projektia siirrettiin niin, että hän ehtii täyttää jo vuoden ennen kuin saa omansa. Enempää en aiheesta tässä vaiheessa paljastakaan, paitsi ehkä sen, että vuorossa on metsäinen aihe... Kaikki muu tulee julkiseksi vasta marraskuun tutkintotilaisuuden jälkeen :)

Ensimmäinen harjoittelupaikkani tulee olemaan Taito Uusimaan Hyvinkään käsityökeskus, jossa aloitan loppukuussa ja työskentelen muutaman viikon suorittaen samalla kulttuurilähtöisen valmistamisen näyttöni. Kangaspuiden ääreen käy tie, ja pääsen toteuttamaan vanhaa pöytäliinamallia, jonka kutomisesta olen aina haaveillut. Saan myös perusteellisen perehdytyksen räsymattojen kutomiseen lähtien kuteiden leikkaamisesta, tämänkin olen aina halunnut oppia tekemään oikein, räsymattoja olen toki jo kutonutkin.

***************************

I've again left my job for another nine-month-period to continue as a student in the same place where I spent last winter, Kankaanpää Institute, where I want to quilify myself in graduating as artisan from a study program in handicraft design and production. 

First part of my studies consists of a project where I sew a baby quilt for my old customer. In the first picture are all the fabrics that were pulled out of my stash as we had our first planning session. You might recall the circus project that I made about three years ago, a baby quilt as well. This new quilt will be going to the same family to little Aksel baby boy who - because of my studies last winter - has had to wait for his quilt a bit longer than his big brother Emil who got the circus quilt. 

My first training place will be all about weaving: I get to weave an old table cloth pattern and learn how to make traditional scrap rugs (or whatever rugs woven out of old clothing etc. are called) - both really interesting projects that I've always wanted to learn properly.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elämänmuutos - New phase in my life

Ei sitä koskaan tiedä, mistä itsensä yhtäkkiä löytää - kuten vaikka täysipäiväisenä opiskelijana viime maanantaista lähtien. Haaveeni toteutui, ja edelleen on vähän epätodellinen olo: minäkö tosiaan tässä opiskelija-asuntolan huoneessani istun ja kirjoitan tätä :) Mutta näin se vaan on, että viime maanantaina pöräytin muuttokuormineni tuohon asuntolan pihaan ja sen jälkeen on ohjelmaa riittänyt. On aloitettu opintojen ohjauksella ja sen jälkeen kankaan kuvioinnilla, tuotesuunnittelulla ja pienaskartelulla, joista tämä ensimmäinen jakso koostuu. Myöhemmin tällä jaksolla tulevat mukaan vielä tietotekniikka ja nahkatyöt.

Ensimmäiset kankaanpainokokeilutkin ovat jo takana: teimme itsellemme ja toisillemme mandalat, tässä minun omani.


Käytimme leimasintekniikkaa ja jokainen teki ensin omaan työhönsä keskustan eli pari sisintä kierrosta. Sen jälkeen aloimme kierrellä ja painaa kuvioita toistemme mandaloihin loitsumaisen taustamusiikin soidessa ja mahdollisimman vähän keskustellen. Tuotoksen saa halutessaan jatkojalostaa - arvatkaa, mitä ideaa pyörittelee päässään tällainen tilkkutöihin ja tikkaamiseen hurahtanut...

Jos haluat seurata opintojeni jatkovaiheita, ne löytyvät erillisestä Askarruttaa -blogista, joka näki päivänvalon hetki sitten. Blogiin johtava mandalapainike on ylinnä oikeanpuoleisessa sarakkeessa.

******************************
A while ago I did mention that my life is going to change drastically and it has: instead of the busy business life I have become a student as of last Monday. I can hardly believe it myself: my dream really has come true and I'm sitting and writing this here in the dormitory of Kankaanpää Institute. I'm studying for nine months to become a handicrafts instructor.

This first week here has been partly learning to learn, but we have also made some handicrafts already: above you can see my personal mandala that we did during our textile printing lesson. We used stamping method and started our own mandala by stamping a couple of rounds in the center. After that we went over to the mandalas of our fellow students and continued stamping them so the printed area grew and grew. Now that they are finished we can develop them into a product as we wish: can you guess what I'm planning - being a passionate quilter...

I've created a separate blog for these studies - time is of essence so I'm only maintaining it in Finnish, but it is going to be more pictures than text even in Finnish, so you are welcome to visit it here. It's going to serve as my portfolio as well, so I'll get two birds with one stone!

You'll also find a mandala push-button up on the right column of  my blog page - it will take you to my new blog.