Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilaustyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilaustyöt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Harvoin - ja vähemmän hartaasti edelleen - Still only rarely with my blog

Tuntuu siltä, että blogini unohtuu kuukausiksi tyhjilleen - aika ei vain tunnu riittävän kaikkeen edelleenkään. Mitenkähän sitten mahtaa käydä, kun ensi kuun alusta palaan takaisin työelämään... Olen päättänyt tehdä töitä jatkossa 80 % kuormituksella, käytännössä pidän perjantait vapaana. No,
se on sen ajan murhe, ehkä siitä poikii jotain hyvää tänne blogipuolelle - se jää nähtäväksi.

Jotain valmista olen sentään saanut aikaiseksi, tässä muutamia kuvia. Tarinan taustaksi voin kertoa, että tein tämän samaisen peitteen kahteen kertaan. Olin jo ommellut kaikki blokit, kun sain päähäni pestä yhden blokin koneessa varmistaakseni, että kutistumista ei tapahdu. Olin käyttänyt pohjana esikutistettua puuvillaa, jonka ei myyjän mukaan pitänyt enää kutistua, mutta se mokomapa kuitenkin kutistui, eikä ihan vähän vaan useamman sentin toiseen suuntaan. Summa summarum: tein peitteen uudelleen ja tämä peite jäi minulle katkeraksi muistutukseksi siitä, että riippumatta esikäsittelyistä kankaat tulee aina kutistaa.

Peite oli useamman vuoden kaapissani, mutta otin sen nyt esille, ja päätin tikata sitä oikein sydämeni kyllyydestä.















Jokaisessa blokissa on erilainen taustatikkaus, ihan uloimpia laitoja en tikannut, koska olin ommelllut jo reunakantinkin kiinni. 

*********************

It seems that I still only rarely have time for my blog, I wonder what kind of an efect my return to daily labor will have on it... I've decided to work only 80 %, in practise it means that I will have Fridays off.

But I do have something to show you, it's a baby quilt that I made some years ago. Actually I had to make another just like this one, as the following happened: I used pre-shrunk fabric as the block base, but still decided to make a test with one on the blocks to verify that no further shrinking was to happen. But it did: it shrunk further by 3 cm in one direction. Summa summarum: I made another quilt, and was left with this one with bitter acknowledgement that even pre-shrunk fabric requires shrinking.

The quilt stayed in my cabin for some years, but now I decided to give it a go and stitch it to my heart's content. This is the result: I stitched it allover except for the outer borders, as I had already binding on it as well.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Syyskuuta ja opintoja - September and studies

Työpaikan ovi sulkeutui takanani elokuun lopussa, ja syyskuu opintoineen on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Opiskelen siis tuotteen suunnittelun ja valmistamisen ohjelmassa, josta valmistutaan artesaaniksi. Pääsääntöisesti teen kaiken kotoa käsin, työssä oppimalla ja kotona näyttöjä valmistellen.

Ensimmäisten joukossa lähti liikkeelle asiakaslähtöisen valmistamisen näyttö, johon ompelen tutulle asiakkaalleni jälleen yhden vauvan peitteen. Nämä kankaat kaivautuivat esiin varastoistani, kun pidimme asiakkaan kanssa ensimmäisen suunnittelupalaverin.


Kyseessä on jo neljäs vauvanpeite tälle asiakkaalle, ja tämä - kuten edellisetkin - tehdään applikaatiotyönä. Muistanette ehkä tämän sirkuspeitteen, jonka ompelin kolmisen vuotta sitten.


Uusi peite menee samaan perheeseen, Aksel-pojalle, joka on saanut peitettään odottaa kauemmin kuin muut. Emil-veli ja serkkunsa ovat saaneet peitteen ristiäislahjaksi, mutta opiskelujeni vuoksi tätä projektia siirrettiin niin, että hän ehtii täyttää jo vuoden ennen kuin saa omansa. Enempää en aiheesta tässä vaiheessa paljastakaan, paitsi ehkä sen, että vuorossa on metsäinen aihe... Kaikki muu tulee julkiseksi vasta marraskuun tutkintotilaisuuden jälkeen :)

Ensimmäinen harjoittelupaikkani tulee olemaan Taito Uusimaan Hyvinkään käsityökeskus, jossa aloitan loppukuussa ja työskentelen muutaman viikon suorittaen samalla kulttuurilähtöisen valmistamisen näyttöni. Kangaspuiden ääreen käy tie, ja pääsen toteuttamaan vanhaa pöytäliinamallia, jonka kutomisesta olen aina haaveillut. Saan myös perusteellisen perehdytyksen räsymattojen kutomiseen lähtien kuteiden leikkaamisesta, tämänkin olen aina halunnut oppia tekemään oikein, räsymattoja olen toki jo kutonutkin.

***************************

I've again left my job for another nine-month-period to continue as a student in the same place where I spent last winter, Kankaanpää Institute, where I want to quilify myself in graduating as artisan from a study program in handicraft design and production. 

First part of my studies consists of a project where I sew a baby quilt for my old customer. In the first picture are all the fabrics that were pulled out of my stash as we had our first planning session. You might recall the circus project that I made about three years ago, a baby quilt as well. This new quilt will be going to the same family to little Aksel baby boy who - because of my studies last winter - has had to wait for his quilt a bit longer than his big brother Emil who got the circus quilt. 

My first training place will be all about weaving: I get to weave an old table cloth pattern and learn how to make traditional scrap rugs (or whatever rugs woven out of old clothing etc. are called) - both really interesting projects that I've always wanted to learn properly.