Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liimaharso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liimaharso. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. helmikuuta 2014

Sirkus-vauvanpeite - Circus baby quilt

Vihdoinkin tästä tuli valmista, siis keskiviikkoiltana, jolloin ompelin ripustuskujan alareunan käsin paikoilleen telkkaria katsellessa. Viime viikkojen liimaharsosouvi ja applikointiaherrus on vihdoinkin ohi tältä erää. Triplamummoksi tullut työkaveri/ystävä kävi hakemassa työn tänä aamuna, ristiäiset ovat viikon kuluttua. Sitten peite palaa vielä nimikoitavaksi takaisin, ja sitä odotellessa ompelen ripustuskujat kahteen edelliseen peitteeseen, jotka olen samalle mummille aikanaan ommellut - tähän uuteen kuja laitettiin jo valmiiksi. Mummin arvio oli, että uunituore äiti nostanee tämän heti seinälle, kun siitä tuli niin hieno.

Eilen olikin kuin tilauksesta hieno kuvausilma ulkona.



Peitteen malli on lähtöisin australialaisesta nettikaupasta, toteutus on tehty pienempänä, valmiin työn koko on 105 x 125 cm. Kankaiden valinta tapahtui siten, että asiakas ensin valitsi varastoistani kasan mieleisiään kankaita, joista sitten aloin valikoida kuhunkin blokkiin sopivia. Lisäilin sommitellessani tarpeen mukaan kankaita samaa värimaailmaa noudatellen, jotta sain riittävästi kontrastia sekä tummia, keskivaaleita ja vaaleita  sävyjä.

Hahmot ovat todella hauskoja ja viehättäviä ommeltavia, mutta yksityiskohtia riitti kyllä näperrettäväksi kussakin blokissa. Työ on tehty liimaharson avulla, sillä "helpolla tavalla", kuten yksi oppilas totesi jostain lukeneensa applikointimenetelmien vaikeusasteista. Helpoimmat blokit sain valmiiksi yhden illan aikana, monimutkaisempiin meni kauemmin. Siis pelkkään kiinni silittämiseen ja applikointiin. Hahmojen piirtämiseen liimaharsolle, silittämiseen kankaiden nurjalle ja leikkaamiseenkin kului yksi viikonloppu. Siipan aikanaan ompelukoneeseeni tekemä pleksitaso toimitti ansiokkaasti valopöydän virkaa sekä piirtäessä että palasia taustakankaalle asetellessa. En näet piirtänyt kuvioiden sijainteja taustakankaalle, vaan laitoin mallin valopöydälle, leivinpaperin sen päälle ja taustakankaan päällimmäiseksi.







 Keskellä olevaan blokkiin kuului taivaalle teksti Toytime Circus, mutta sitä ei haluttu laittaa, joten täytteeksi laitettiin kolme karannutta ilmapalloa. Työssä on käytetty kaikkiaan n. 40 eri kangasta, ja melkein yhtä montaa eri väristä konekirjontalankaakin applikaatioiden reunoissa. Kaupasta piti hakea ainoastaan luonnonvalkoinen taustakangas, joka löytyi Menitasta, sekä reunakaitaleiden harmaa kangas, joka nousi esiin Eurokankaan palakorista - se todella huusi päästä mukaan peitettä ajattelematta, ja vasta kotona tajusin, että sehän sopi reunoihin kuin nakutettu.

Tikkaus noudattelee säästeliästä linjaa, pääasiallisesti kaitaleiden reunoja sekä hahmojen ja tähtien ääriviivoja noudatellen. Muutaman tähden tikkasin blokkien valkoisiin taustoihin, ja ulkoreunoihin piirtelin ympyröitä, jotka tikkasin vapaalla tikkauksella ja siirryin aaltoviivalla ympyrästä toiseen, ettei tarvinnut aina katkaista lankaa.

*************************
I got this finished at last, on Wednesday evening I sewed the hanging sleeve by hand while watching TV. The huge fusible applique is now over, I think Iäve had more than a fair share of that for a while... I sewed this for a friend who is now triple Granny, and for whom I've already sewed two other baby quilt in the past. I will get this back for labelling after the Christening of the little baby boy that it is made for, and while waiting for it I got the two old ones back, so I can put a hanging sleeve on them.

The pattern is from an Australian pattern shop, all of the farbics = about forty different - are from my stash, with the exception of the background and the gray border. The quilt measures 105 x 125 cm, it is a bit smaller than the original pattern. My friend first picked  fabrics she liked to be used. I then started to plan how to put the blocks together and added fabrics according to their colours choices but trying to get enough contrast and light, medium and dark colours into them. I ended up using around 40 different fabrics - and almost as many different thread colours as well.

The animal characters are really fun and cute, but do contain quite a lot of details. I made this "the easy way" = with fusible applique. Still, it took me a weekend just to draw
 the pieces to fusible web, iron them to the fabrics and cut them out. And still it took an evening just to fuse the parts to the background AND sew around them with blanket stitch, the more complicated ones took even longer. So I don't know why some call it the easy way...

The middle block with the circus tent and clown actually contained the text "Toytime Circus", but we didn't want to put it in, so I made some "runaway" balloons to fill in the empty space.

Quilting is rather simple and minimalistic. I quilted in the ditch of the sashings between the blocks and around the inner red border. Then some free motion quilting around the animals and some balloons to the outer border.


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Japanilaista pujottelua - Japanese meshwork

Mietin kurssilaisia varten erilaisia liimaharson käyttökohteita ja tulin ottaneeksi hyllystä esiin japanilaisia pujotteluja esittelevän kirjan. Aikanaan itse kurssilla ollessani tein pari työtä, niskatyynyn ja seinävaatteen, joka aikanaan pääsi jopa The Quilt Show'n sivuille päivän tilkkutyönä. Nimeltään tämä työ on "The odd man out".

 

Tuolloin en tiennyt vielä liimaharsoa olevan olemassakaan, joten käytin silitettävää tukikangasta tukemassa suikaleita. Japaninkielinen ohjeistus ei oikein avautunut, kuvien perusteella selvisi vain kaitaleiden leikkaamistapa ;)
 
Nyt ajattelin kokeilla liimaharsoa, sillä sen avulla pujotteleminen olisi varmasti paljon helpompaa, kun liimaharso sitoisi kaitaleiden reunoja estäen niitä venymästä ja rispaantumasta pujottelun aikana. Kaitaleet leikkasin niin, että jätin ne toisesta reunastaan kiinni toisiinsa muutaman millin matkalta. Muutoinkin leikkaustapa oli reunimmaisten kaitaleiden osalta hieman erilainen kuin seinävaatteessani, sillä tässä reunojen kaksi ensimmäistä kaitaletta leikattiin suoraan, ja vasta niitä seuraavat kiemuroiksi.
 
Aloin rakentaa pujottelua leivinpaperin päällä silittämällä kaitaleosat yhdysreunastaan kiinni leivinpaperiin, jolloin ne pysyivät tukevasti paikoillaan pujotuksen ajan. Näin syntyi kuvassa vasemmalla oleva pujottelu.
 
 
Oikeanpuoleisessa mallissa leikkaaminen tapahtui nyt sääännöllisinä ympyräkaarina. Tässä hyödynsin liimaharson taustapaperia, jonka jätin paikoilleen vaaleaan kankaaseen. Siihen piirsin kaaret harpilla - Siipan piirustuskoulun aikaisen harpin jatkokappaleelle tuli vihdoin käyttöä. Ajattelin ensin, että saan tuon leikattua ympyräleikkurillani, mutta se oli liian pieni, koska tarvitsemani suurimman ympyrän säde oli 22 cm.
 
Pujotteluun ei kirjassa ollut apukuvia, mutta yllättävän äkkiä lamppu syttyi: ihan samoin punottiin kuin korinpohja yleensäkin, suunta vain oli vinottain eli kohtisuorassa yläkulmia vastaan.
 
Liimaharso tosiaan helpotti työskentelyä: apukiinnitin kaitaleita raudan kärjellä painaen sitä mukaa kun sain ne pujotettua. Näin ne pysyivät paikallaan, mutta jos jossain näytti olevan vikaa, ne sai vielä irrotettua ja korjattua. Kunnollisesti silitin työn vasta, kun pujottelu oli kokonaan valmis.
 
Molemmat pujottelut ovat n. 25 x 25 cm, ja oppilaille tuota näyttäessäni kysyivät tietysti, mihin tuota sitten voisi käyttää. No, näistähän saisi vaikkapa somisteen siihen kassiin, josta tulikin lopulta tyyny... Sisäpiirin vitsi, kurssilaiset ymmärtävät ainakin - mutta ehkä muutkin, sillä kenellepä ei olisi joskus käynyt niin, että suunnitelma matkan varrella muuttuu, syystä tai kolmannesta...
 
**********************************
 
Last week I was figuring out different ways of using fusible web, as we were tackling the material with my students. I came across a book about Japanese meshwork that had been standing unused ever since the course I took myself years ago. Back at that time I did make two meshwork projects, a pillow and a small wall hanging. The last one even ended to be published on The Quilt Show web pages as the "Quilt of the day" from member gallery. I called it "The Odd Man Out", as I got the idea of adding the two orange patches into places where they couldn't actually exist.
 
Now I took the book and had a look at the technique with raw edge strips again. When doing the wall hanging I didn't even know that a material like fusible web even existed, so I used fusible interfacing - since the book is Japanese, it was a bit overwhelming to try and figure out anything else but the pictures concerning the technique of cutting the strips. So working with this was pure quessing, creativity, trial and error.
 
I figured that using fusible web would make the meshwork much easier: it would prevent the strips from stretching and unraveling during weaving. By cutting the strips so that they were still hanging together by a couple of millimetres from one side, I could then iron them from that edge onto baking paper, and they would stay put on their places. This resulted in the first experiment on the left in the picture. Compared with my earlier wall hanging there is one difference in the cutting: the outer two strips are cut straight and the rest of them in the wiggly way.
 
Second experiment is done using circular strips. Here the fusible web also served well: I left the release paper to the back of the lighter fabric, so I could draw the circles to the paper. First I thought that I could just simply use my circular cutter, but it proved to be too small, since the largest circle had a 22 cm radius. To the rescue came DH and his professional compass with an extension piece that allowed such large circles.
 
The book only showed how to cut the strips for circular version, but the light bulb moment came quite quickly. Weaving it together wasn't that difficult, I just had to do it against the upper corners starting from the largest pieces.
 
The weaving was really easy with the fusible web: the strips didn't stretch or ravel, and I dould tack the strips with the tip of my iron as the weaving proceeded. That way the strips stayed put, but I could still release them if necessary. Final ironing took place only after all the weaving was in place and finished.
 
Both samples are approx. 25 x 25 cm, and when showing them to my students, they naturally asked what could be made out of them. Well, how about a bag that ended up becoming a pillow... That is an insider joke, that came about during the course - but on the other hand perhaps a more general one as well:  isn't it more than frequent that plans change during the process...
 
 
 







perjantai 15. helmikuuta 2013

Pelotonta liimaharsoilua - Fearless fusing exercise

Ensi viikolla ei etelän hiihtolomien vuoksi ole opetusta, mutta valmistelen jo hiki hatussa liimajharsotyötä, sillä samplerin ohella aiomme tutustua Laura Wasilowskin tekniikkaan. Samaan yhdistämme myös paljettien ja helmien käyttöä. Olen tutkaillut TQS:n jäsenille tarkoitettuja oppitunteja, joissa tämän tekniikan opettajina ovat mm. Laura Wasilowski ja Frieda Anderson. Molemmilla on myös omat bloginsa, joita on hauska seurata. Linkit niihin löytyvät noilta web-sivuilta.

Tästä lähti Lauran malli, silittelin kangaspalat liimaharsolle:


Sitten taas unohdin kokonaan dokumentoida välivaiheita, joten näin pitkällä olen jo nyt:


Älkää muuten ihmetelkö työn muotoa, se on kyllä suorakaide, mutta kuvasin sen tuossa työtuolillani...

Tekniikka on kyllä äärimmäisen yksinkertainen: tarvittavat osat leikataan joko "vapaalla kädellä" tai sitten malliin kuuluu kaavatkin eri osille. Ideana on kuitenkin toimia niin päin, että liimaharso silitetään kankaisiin, paperi poistetaan ja sitten leikataan. Mikäli halutaan jäljentää osasia valmiista mallista, siihenkin on oma niksinsä liimaharson taustapaperin (tai leivinpaperin) avulla. Vaaleansinisen taivaan olen leikannut aaltoteräisellä pyöröleikkurilla, harkkosaksejakin tuossa voisi käyttää. Kun osat on silitetty kiinni pohjakankaaseen ja vanuun, alkaa työn koristelu erilaisin kirjontapistoin ja konetikkauksin. Itselläni kirjonta on vasta alussa, olen reunustellut kukkaset ja lintujen siivet tikkipistoin, joten paljon on vielä tehtävää.

Tiesittehän muuten, että tekemällä itselleen käyttäjätunnuksen The Quilt Show'n sivuille pääsee ilmaiseksi katsomaan esim. juuri nuo eri oppituntikokonaisuudet, mitä siellä on tarjolla aikamoinen liuta. Maksullista sivuilla ovat mm.kahden viikon välein julkaistavat n. tunnin mittaiset videojaksot, joissa vierailee tilkkutaiteilijoita ja -opettajia näyttämässä omia töitään ja opettamassa omia tekniikoitaan ja työskentelytapojaan vähän laajemmin. Niiden katsomiseen vaaditaan n. 40 dollarin vuosittainen jäsenmaksu.

****************************
Next week there's a break with the quilting course, but I'm full ahead with preparing a sampler fot the fearless fusing technique that Laura Wasilowski and Frieda Anderson teach on their classes in TQS. They both have also blogs that are fun to follow.

 I took a picture from the first phase where the fabrics are fused to the fusible web. Then I totally forgot the documentation so in my next picture I've already cut all pieces and fused them to the background.
The technique is actually very simple: the fusible web goes on the fabrics first and then details are cut. It is possible to use templates that come with the downloadable pattern, or you can freehand cut them. When everything is fused in place, you start with the embroidery by hand and/or machine. I've so far only outlined the flowers and the birds, so there is still a lot to be done. I've also decided to combine pearls and sequins with this, so also those techniques will be mastered in the same exercise.

Did you know that you can utilize the various teaching sessions of The Quilt Show just by registering yourselves to the TQS? You only need to pay if you want to follow the quilt show episodes that are published every two weeks. They last about an hour each and present famous US quilt artists and teachers showing their works and techniques. For that purpose you need to become a paying member with a yearly fee of 40 USD.


tiistai 1. toukokuuta 2012

(Vappu)huisketta - Controlled chaos


Päivät menevät menojaan, eikä mitään valmista synny. Joudun toteamaan, että jotain valmista -haasteeseen en saanut aikaiseksi mitään huhtikuussa, en edes sitä kaikkein helpointa tapausta, josta puuttuu vain ripustuskuja.

Ommellut en ole kuluneen viikon aikana juurikaan, sunnuntaina sentään silppusin vähän kangasta:



 
Niistä lisää, kunhan projekti edistyy, siitä pitäisi tulla seinävaate Pojalle.
 

****************************************** 

I've been so busy lately that I have hardly sewn anything during the past week. I did cut some fabric for a new project, that is eventually going to turn into a wall quilt for our Son.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Riikinkukkokassi - Peacock bag


Kansalaisopiston tilkkutyökurssin kassiosuudessa tein olkalaukun viime kesänä kirpparilta löytämästäni riikinkukkokankaasta. Toisella puolella on riikinkukon pää ja toisella pyrstö. Kaavan kassiin löysin opettajan japanilaisesta kassikirjasta, mutten halunnut kassiin samanlaisia sankoja kuin mallissa, vaan kehittelin olkahihnan vetoketjun avulla. Koska laukku jäi kovin avonaiseksi yläreunastaan, ompelin sisälle vetoketjutaskun turvaksi arvotavaroille. Toisella sivulla on pari avolokeroa kännykälle ja muille pikkutavaroille, joiden en halua hukkuvan kassin pohjalle. Pohjalevyn tein tukevasta pahvista ompelemalla sen vuorikankaiseen pussiin.



 Koetin saada kassista tukevan kiinnittämällä tukivanun applikaatioharsolla kankaaseen, ja saumoihin tein käyttämättä jääneestä neonkeltaisesta anorakinnyöristä ja kultakuvioidusta kankaasta tereet. En ole oikein tyytyväinen tuohon lerpsuun yläreunaan. Ehkä laitan siihen kuitenkin vielä vetskarikaitaleen 'kanneksi', katsotaan nyt.

Tereen tekemisestä sattui silmiin - kassin jo valmistuttua - vinkki, että tekemisessä voisi käyttää apuna applikaatioharsoa, niin siitä saisi vähän jämäkämmän. Minulla se jäi ponnisteluista huolimatta melko pehmeäksi. Käytin ommellessa vetoketjupaininjalkaa, jotta pääsin mahdollisimman lähelle nyöriä. Kurssilla joku teki tereen laittamalla sisään pyöreä kuminauhaa, mistä tuli napakka lopputulos, mutta miten sille kuminauhalle mahtaa käydä ajan oloon, kun se haurastuu. Moppilankaakin voisi kokeilla, sitä minullakin olisi ollut, mutta laiskuuttani en jaksanut lähteä sitä penkomaan ulkovarastosta kangaspuiden kätköistä...

========================================================================

At the quilting lessons that I've been participating during this autumn I sewed a peacock bag from an old curtain fabric I found at flea market last summer. Pattern was taken from a Japanese quilt bag book that the teacher brought with her. I changed the handle, and made mine with an old zipper. I'm still wondering if I ought to make it more closed and sew a zipper also to the opening, since it is not as sturdy I would like it to be. The piping in the bag is also self-made but rather soft. Afterwards I read somewhere that Fast-2-Fuse or corresponding fusing materials could be used when preparing piping to make it stiffer, have to try that the next time.

========================================================================

Päivi tuli eilen pitkästä aikaa askartelemaan, treffit olivat siirtyneet jo kolme kertaa, joten nyt edes Siipan flunssa ei saanut häntä pysymään loitolla. Neuvoin hänelle kierrätyskorin tekoa, ja pizzalaatikot saivat uuden muodon:



Dr Oetker ja Grandiosa voivat näyttää siis tältäkin. Cool Tosin ensin mainittua en suosittele, koska minulla oli vähän vaikeuksia saada nuo yläreunan taitteet siistiksi, kun pahvi murtui. Vähemmän risainen reuna syntyi, kun käänsin nurjan puolen ulospäin, eli päinvastoin kuin Grandiosassa. Aion vielä kokeilla, mitä tapahtuu, jos yritän maalata korin askartelumaalilla...

====================================================================

Yesterday evening we crated some recycled pizza carton baskets with my friend.

====================================================================

Oletteko nähneet tällaista joulukorttia, sain sen eilen Päiviltä? Todella hyvä idea, muistan nähneeni aiemmin joillakin messuilla. Koko hoito on pakattu muoviin, ja takapuolella on tuo osoitelappu, joten homman voi pistää postiin sellaisenaan. Koristeen osat on stanssattu ohuesta puuviilusta, mukana on kokoamisohje ja ripustusnarukin. Kokoaminen on helppoa, osat vain pujotetaan limittäin.



Heti tietysti iski mieleen, voisiko tuon jotenkin saada aikaan kankaasta...

=============================================================

Päivi brought me this Christmas card yesterday. A really good idea: parts of the decoration are made of thin wood and it is easy to assemble. You send it as a card and recipient gets a permanent Christmas memory.Hymy I wonder if it could be done from fabric...