Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konekirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Konekirjonta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kranssitilkkutyöt - Christmas wreath quilts

Bongasin joskus netistä twister-mallilla tehdyn jouluisen kranssiseinävaatteen, ja nyt tuli halu tehdä sellainen. Tilkkupinnan sain valmiiksi jo marraskuussa, mutta viimeistelyjään työ on saanut odottaa tänne asti. Onneksi, toisaalta, koska bongasin muutama päivä sitten The Quilt Show'n tämänvuotisen BOM-työn opetuksista uudenlaisen tavan tehdä reunakaitale. Tai siis tekotapa on itse asiassa sama, mitä muutoinkin useimmiten käytän, uutta on se mitä kaitalekankaalle tehdään ennen leikkaamista.

 
Tärkkäsin kankaan paperisen jäykäksi ja ompelin sen jälkeen ohjaimen avulla koruompeleet täysvinoon tuuman välein. Jälkeenpäin huomasin, että paikoitellen koruommel on tiheämpää ja välillä taas harvempaan, mutta purkamaan en ryhtynyt. Lisäksi tajusin ensimmäisen ompeleen ommeltuani, että olin valinnut ompeleen, jota ei voinut ommella edestakaisin, vaan lanka piti aina katkaista ja aloittaa ommel aina samasta reunasta. Kyllähän siihen aikaa paloi, mutta sain aikaiseksi kaitalekankaan, joka mielestäni sopi työhön paremmin kuin mikään muu ehdokkaista.
 
Reunakaitaleet leikkasin langansuuntaan, ja ensimmäisen kerran urallani tein reunakaitaleen yksinkertaisesta kankaasta. Se on kiinnitetty puolen tuuman etäisyydelle reunasta, joten koruommelkin pääsee enemmän oikeuksiinsa.
 

 
Työn taakse kiinnitin kaitaleen käsin ommellen, kulmat kääntyivät ihan yhtä siististi kuin kaksinkertaisellakin kaitaleella ommellessa. Ripustuskujan ujutin mukaan kaitaleen kiinnityksen kanssa, ja toisen reunan kiinnitin käsin.
 

Itse työn tikkasin vapaalla tikkauksella twistereiden reunoja myötäillen, ja reunakaitaleiden joulutähdet ympäröin kullanvärisellä langalla.
 

 
 
Vauhtiin päästyäni tuunasin myöskin vuosien takaisen vanhan kranssiseinävaatteeni huopakelloilla ja punaisella rusetilla.
 
 
Työ on tehty "epäkeskoista" hirsimökkiblokeista, ja kranssialueen tikkaukset olen ommellut piirtämiäni viivoja pitkin tavallisella suoralla ompeleella. Lisäksi tikkauksia on vaaleiden hirsien ommeljuovissa. Reunakaitale on tehty raidallisesta puuvillakankaasta.
 
 
*******************************
I had seen a twister wreath pattern in the web, and suddenly wanted to do one myself. I finished the top already in November, but sandwiching and quilting took a bit longer - luckily, I think because last week I saw a way to embellish the binding with some decorative stitches. That way I managed to create a binding fabric that was far better than any printed alternatives I had to choose from. There was no stabilizer used, but the fabric was heavily starched before stitching.  Afterwards I noticed that at some places the stitching is denser than at others, but I didn't even consider "unsewing" them. I also noticed that I had chosen a decorative stitch that could not be stitched simply by turning around at the edge, but I had to cut the threads and start each of the rows from the same edge of the fabric - so the stitching did take quite some time...
 
The quilt itself was free motion quilted with curves along the edges of the twisters. In the sashings I followed the poinsettia edges with golden embroidery thread - not as laborsome I thought, and good practice to try to stick to the edge of the printed pattern. And once again, I noticed that itäs not such a catarstrophy if I don't hit the edge on the dot...
 
I do already have a wreath quilt that I made a long time ago with a log cabin pattern. as I took it out to hang it to it's usual place, I now tuned it a bit with felted bells and a large red bow-tie that has been undone all these years...
 





tiistai 4. joulukuuta 2012

Harppiharjoituksia - Circular attachment exercises

Kvilttaajan harppiharjoituksista innoittuneena päätin viikonloppuna kokeilla, saisinko aikaan kranssimaisen vaikutelman tikkaamalla harpin avulla useamman koruompeleen rinnatusten. Lopputulos taisi olla enemmän piparkakkumainen, ja innostuin niin, että tein kaikkiaan 15 kpl mukimattoja samaan syssyyn. Koska näiden piti alun alkaen olla harjoitelmia, otin kankaaksi vihreän hopeakimallekankaan, jolle en ole vuosien saatossa keksinyt mitään käyttöä. Tein kaksi mukimattoa kullakin ommelyhdistelmällä.







 
Jaksan edelleen ihmetellä sitä, miten hyvin ommel yhdistyy aloitus/lopetuskohdassa - ainakin jos matkan varrella ei tapahdu mitään kommelluksia. Pientä säätöä jouduin siis niissä tapauksissa tekemään liitoksen lähestyessä, mutta lopputulos on tyydyttävä. Aloitin lisäksi jokaisen ommelkierroksen eri kohdasta, jotta säädöt eivät kaikki osuisi samaan kohtaan.
 
*******************************
As I saw a that a fellow quilter had sewn some mug rugs using the circular attachment, I got exited and decided to give it a try. Actually I wanted to create a garland like appearance by sewing several different stitch rounds beside each other. They ended being more like traditional flower-shaped gingerbread, but I like them. As these (15 pcs in total) were supposed to be only experimental, I used an old green, silver glittery fabric that I sofar have found no suitable project for. There is a pair for each of the stitch combinations, and I cannot stop wondering how well the stitches connect at the end with the beginning - if there is no confusion during the ride. With some I had to manipulate the stitching a bit, but I always started sewing at a different point to avoid gathering all manipulations at the same place.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Paininjalkakokeiluja - Presser foot testing

Ostin jo aikaa sitten kaksi uutta paininjalkaa, mutten ole niitä vielä ehtinyt aiemmin kokeilemaan. Äsken otin ne vihdoin esiin ja testailin. Molemmat ovat ns. nyöripaininjalkoja, erona on lähinnä tapa, jolla ne kiinnittävät nyörin kankaaseen. (Pullonavaaja pääsi taustalle kuvaan, jotta jalat pysyivät pöydällä pystyssä - se sattui olemaan ensimmäinen keittiön laatikosta käteen sattunut esine...)

 

 
Vasemmanpuoleisella pystyy kiinnittämään nyörin vapaalla tikkauksella - ainakin teoriassa - ja sen kanssa voi ommella ainoastaan suoraa ommelta. Näkemälläni videolla ommelta tuskin huomasi, kun ylälankana oli nyörin väriin sopiva lanka. Käytännössä havaitsin, että paininjalka on hyvin tarkka käytettävän nyörin/langan suhteen: ei liian ohutta eikä liian jäykkää/paksua. Omista varastoistani löysin tasan kaksi lankaa, joilla lopputulos oli siedettävä. Lisäksi yksi Sinellin nyöri toimi hyvin, se puuttuu kuvista, kun kokeilin sitä vielä kaiken päätteeksi omalle erilliselle tilkulleen.
 
 
Vasemmalla ylhäällä oleva punasävyinen neulelanka toimi ehkä varmimmin, mutta sielläkin näkyy, miten lanka ei kaikista kohdin ole kiinnittynyt ompeleen alle. Ommellessa maltti on valttia ja turhan jyrkkiä käännöksiä tulee välttää. Langan tai nyörin tulisi olla aika tarkalleen paininjalan pohjassa olevan reiän kokoinen, ei liian paksu eikä jäykkä, jotta se kulkee liukkaasti reiän läpi. Paininjalan mukana tuli ohjain, joka kiinnitetään koneen vasemmassa päässä olevaan lankaleikkuriin - enpä ollut tiennyt, että senkin saa irrotettua. Sieltä kautta lanka ohjautuu paininjalkaan oikein, eikä sitä tarvitse käsin ohjailla - kunhan pitää huolen, että lanka purkautuu kerältä tai rullalta takertelematta.
 
Vasemmalla alhaalla on samettilanka ja monivärinen efektilanka, joista ensin mainittu ei toiminut lainkaan, jälkimmäinen tarttui ompeleeseen silloin tällöin. Oikeassa reunassa oleva nauhamainen efektilanka tykkäsi kulmikkuudesta, kaarevat linjat eivät aina onnistuneet.
 
Lopputulema tämän paininjalan osalta: olinkohan mainoksen uhri, pieni pettymys toistaiseksi.
 
Oikeanpuoleinen nyöripaininjalka kiinnittää nyörin/langan siksakilla, ja sillä ei saa niin jyrkkiä kaaria ja käännöksiä kuin vapaajalalla. Siksakin leveys säädetään langan paksuuden mukaan, ja ylälanka kannattaa sovittaa nyörin väriin sopivaksi, tai sitten voi käyttää näkymätöntä tikkauslankaa. Tällä paininjalalla ommellessa kaikki langat/nyörit toimivat mainiosti.
 

 
 
 
Arvosana tälle paininjalalle: hintansa väärti, hauska ommella, kun ei tarvinnut tuskailla langan laadun/paksuuden kanssa. Tiedoksi Berninan omistajille: näitä nyöri painijalkoja oli vielä ainakin kolme tai neljä muutakin...
 
Ihan viimeiseksi kokeilin vielä helmilankakirjontaa koneella - olen nähnyt tekniikan jo aikaa sitten. Arvaattekos miten tämän saa aikaiseksi? (Musta taustakangas toi kuvaamiseen omat ongelmansa: oli pakko käyttää salamaa, ja sen vuoksi ei oikein erotu, että helmilangoista toinen on vaaleampi, toinen tummempi vihreä.)
 

 
I bought two new presser feet for my Bernina ages ago, but haven't sofar had time to test them until this evening. Both are made for braiding/couching, the main difference being that the one on the left can bee used to free-motion couching and uses straight stich. The one on the right doesn't allow free-motion stitching and fastens the cord with zigzag stich.
 
First I took out the free-motion couching foot and several decorative yarns. As you can see from the first picture the red-toned knitting yarn up left functioned the best with this foot, but even with it there are places where the yarn is not fastened perfectly. The two yarns down left were pure failures: one of them wasn't fastened at all and the other one every now and then. The effect yarn on the right was satisfactory, but didn't like curves as much as shapes with more edge to them. all in all, one has to sew very slowly with this to achieve the best result. Conclusion: was I acting on impulse based on the couple of videos where this presser foot worked impeccably? A minor disappointment sofar. But I'm sure I'll find yarn/cord that will work better...
 
Second one is the braiding foot, that I originally regarded as my second option, if I would have to choose between the two. Luckily, I had decided to pamper myself and bought both of them (for Bernina owners' information: there are at least three further options for braiding...). With this presser foot all the yarns worked just fine. Zigzag stich is adjusted according to the thickness of the yarn/cord, and upper thread matched with the colour of it. Or you can use invisible thread as well, e.g. if you are using a multicoloured yarn/cord. Conclusion: this foot is worth having and using.
 
Finally: the third picture. Have you an idea how this pearl cotton embroidery is done with sewing machine? Unfortunate choice with black background fabric resulted in difficulties with photographs: I've used two different greens with it, one lighter, the other darker.
 

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ompelukoneen harppi - Circular attachment tool


Ostin jo maaliskuussa ompelukoneeseeni harpin = apuvälineen, jonka avulla on helppo ommella ympyröitä. Tähän mennessä en ole ehtinyt sitä kokeilla, mutta nyt kun sen tuli vastaan pöytää siivotessa, ryhdyin tuumasta toimeen. Ensin vähän harjoitusta harpin kanssa.


Ohjeessa neuvottiin katsomaan kolme mallikertaa ennen loppua, miten on käymässä, ja säätämään pituutta sen mukaisesti.Ihmeellistä miten tuo kolmiokoruommelkin päättyi kuitenkin tasakuvioon ilman sen kummempaa säätöä.

Harjoituksen jälkeen oli vuorossa Libby Lehmannin tekniikalla toteutettu tilkkutyö. Siinä rakennetaan kaksi tilkkupintaa, toinen tummista ja toinen vaaleista sävyistä.


 Ideana noissa on, että samat värit ovat samoissa kohtaa kummassakin, esim. vasen yläkulma on vihreä, seuraava turkoosi, sitten lila ja taas turkoosi. Kun tilkut on yhdistetty (saumanvarat silitetään auki), tilkkupinnat asetetaan päällekkäin, vaalea alle, tumma päälle. Risteykset ja saumat kohdistetaan ja kiinnitetään nuppineuloilla.

 
Seuraavaksi tehdään ympyrät. Hahmottelin niiden paikkaa ensin piirtäen, ja sitten ompelin ensimmäisen harpin kanssa. Ensiksi ympyrä ommellaan suoralla ompeleella, ja ympyrän sisus leikataan päällikankaasta pois aivan ompeleen vierestä.
 
 
Seuraavaksi ommellaan ympyrä uudelleen, tällä kertaa koristeompeleella, joka huolittelee leikatut reunat samalla kertaa.


Kaikkiaan tein työhöni kolme ympyrää, ja ompelin niiden ympärille vähän ulommas vielä toisen koristeompeleen. Isoimman ympyrän sisälle ompelin takaisin palan keskeltä irti leikattua ympyrää. tällöin pois leikattava kangas on pikkuympyrän ulkopuolella, ja leikataan samalla tavoin ompeleen vierestä.
 


Kun ompelut on ommeltu, alapuolelta voi leikata pois ylimääräiset osat vaaleasta tilkkupinnasta. Huom! Harpilla ommellessa tulee aina käyttää alla kirjontatukikangasta.



Hauska työtapa, tätä täytyy kokeilla vähän isommassakin mittakaavassa. Tähän käyttämäni kangasneliöt olivat 4 x 4". Suurin ompelemistani ympyröistä on halkaisijaltaan n. 14 cm, pienin mahdollinen on halkaisijaltaan n. 5 cm, suurin vähän yli 20 cm.

*********************************************
 
I bought a circular attachment tool for my Bernina already in March, but haven't had time to try it. Today as I cleaned my sewing tables I came across it and decided that now is as good a time as ever. First I did some testing with different embroidery stitches, it's ashtonising how well the stitch comes together, in my exercises I did nothing to help and yet it matched with the triangles just like that!.

So now it was time to try the Libby Lehmann technique that I'd seen in TQS ages ago. I made two small quilts out of 126 pcs of 4 x 4" squares. The idea is that one of them is light, the other dark. Same colour is to be at the same place in each of them. Like top left corner is green, next one is turqoise, then purple and green etc. When the patches are sewn together, the quilts are placed the light one down, dark on the top, both have the right side up. The seam crossings and the seams are placed exactly on one another and secured with pins.

Then a circle is sewn wirtn straight stitch and using the tool. The fabric of the top is cut sway inside the circle and right next to the stitching = carefully! After that the circle is sewn again, this time with a decorative stitch that secures the cut edge of the circle at the same time. After sewing the three circles, I added a small circle inside the largest circle by putting the cut circle back in place. In this case the excess fabric is on the outside of the small circle, but otherwise it's done the same way. I also added some decorative stitches around the circle.

Finally I cut away the excess light quilt under the dark one.

Quite a fun technique and worth trying. I'd love to make a larger one: the tool sews circles varying from 2 to 10-11".