keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kesäkurssin työsarkaa - Summer course ideas

Nurmijärven opiston kesäkurssi on tänä vuonna lyhyt, kolme kurssi-iltaa toukokuussa, sillä enempää ei oma ohjelma antanut myöten. Kokoontumiset ovat Klaukkalan Aitohelmessä, alakerran isossa salissa, mikä on ihan hyvä, sillä kurssi on jo täynnä. Peruutuspaikkoja kannattaa kuitenkin tiedustella opiston toimistosta, netin ilmoittautumisohjelma kun on sellainen, että peruutukset eivät sinne enää paikkoja vapauta.

Aiemmissa postauksissani olen jo joitakin aiheita vilautellut, mutta kokoan ne vielä kertaalleen tähän yhteen kirjoitukseen. Teemana on tällä kertaa "Taitellut tilkut", joten kangasta käännellään töissä enemmän tai vähemmän ja silitysraudalle riittää töitä.

1. Taiteltu tähti: paljon taittelua, vähän ompelua.

Myös toisenlaista taiteltua tähtitekniikkaa voi kokeilla.


2. Japanilaiset taittelut



 Tässä muinoin tekemäni seinävaate, jossa on käytetty yllä olevia taiteltuja blokkeja: kulmissa taitellut tähdet ja keskiblokissa taitellut neliöt.


Raidallinen kangas käyttäytyy hauskasti näissä neliöissä:

  

3. Sälekaihdin

Seinävaate sälekaihdintekniikalla itse värjätyistä kankaista:


4. Katedraalin ikkuna: neulatyyny valmistuu kahdesta blokista, jos kiinnostus ei riitä kokeilua pidemmälle.

5. Kurssin maskotti: tämä Esikoisen uusin pikkuhurmaajatar vieraili eilen ensimmäistä kertaa meillä. Tuntee nimen Kiara, ikää 7 viikkoa. Vieressä isoveli Rossi.



 **********************
Here is the collection of folded patchwork ideas for the summer course that I'm teaching in May.

The last picture proudly presents the newest dog family member of our Firstborn: meet Kiara, 7 weeks. The giant beside her is big brother Rossi.



12 kommenttia:

  1. Voi hyvät hyssyrät, kuin kauniit työt!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on ihania nuo taittelut, aivan mahtavia ja niin taidokasta. Tuo pikkusöpöläinen vasta ihana onkin.

    VastaaPoista
  3. Upeita taittelutöitä. Helluunen söpöläinen!

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoja taittelutöitä. Kiva pikkukoira :)

    VastaaPoista
  5. Upea valikoima taittelutöitä ja niin tarkkaan toteutettuna.

    VastaaPoista
  6. Sälekaihdintyö miellyttää kovasti silmääni:)

    VastaaPoista
  7. Ihme ja kumma, että kankaista voi tehdä tuollaisiakin! Ihailuni ja ihmettelyni!

    VastaaPoista
  8. Taittelut ovat kyllä kiinnostavia! Harmi että kurssisi on niin kaukana. Eikä ihme että on täynnä.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania töitä. Tuo taittelu tekniikka olisi kiva oppia tekemään.... näyttää kaikki työt niin ihanilta.

    VastaaPoista
  10. Hienoja taitoksia, etenkin tuo ylin tähti on niin vaikean näköinen, että se huumaa! Samoin viimeisen kuvan pienempi otus. Eikä isommassakaan mitään vikaa ole.

    VastaaPoista
  11. Voi miten kauniita töitä... Tämän päivän olen tutkaillut blogeja pitkästä aikaa ja voi mitä ihanuuksia löytyy!!!

    VastaaPoista