keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Blogisynttärit - Blog birthday

Neljä vuotta sitten vapunaattona istuin kotikoneen ääressä selailemassa tilkkutyöblogeja. Mieleen juolahti ajatus, miten vaikeaa sellaisen pystyyn laittaminen oikein olisi. Tuumasta toimeen: menin Vuodatuksen sivuille, koska useat lukemistani blogeistakin sen alta löytyivät. Koko ajan siellä puuhastellessani ajattelin, että kokeilenpahan vaan, ei ole pakko mitään tallentaa - matkan varrella viisastuin, että tallentaminen ja julkaiseminenkin on vielä eri juttu... Ja vartin päästä oli sitten blogi tallennettuna ja vähän myöhemmin julkaistunakin!

Hmm - millainen sitten on 4-vuotias? Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan tällainen:
"Kolme-neljävuotias lapsi on usein villi vipeltäjä. Hänellä on vilkas mielikuvitus ja leikit voivat olla myös rajuja. Neljä-viisivuotias lapsi alkaa huomioida toisia ihmisiä entistä enemmän, eikä ole niin itsekeskeinen kuin ennen. Neljävuotias lapsi on usein innokas, utelias, touhukas, puhelias, luova ja omatoiminen sekä aiempaa varmempi niin tuttujen kuin tuntemattomienkin ihmisten seurassa."

Tervetuloa kaikki virtuaalikakulle juhlistamaan merkkipäivää!

 
 
 
Four years ago I sat my computer browsing through various quilt blogs and wondered how difficult it would be to put up a blog of my own. I went to the web site of a Finnish service provider and decided to try and see. I thought that as long as I didn't save anything I could still back up from it - during the journey I even learnt and saving and publishing are two completely separate steps. And - before I knew I had created a blog and published it as well!
 
Hmm: what is a four-year-old like? Here are some definitions:
" A child aged 3-4 years is a wild wonderer. He/She has wild imagination and can be quite brisk in playing. A child aged 4-5 years starts to take others into consideration more and more, he(she isn't so self-centered any more. A four-year-old child is often eager, curious, bustling, talkative, creative and independent. She/he has more self-confidence with other people."
 
Please join me and have a piece of cake on the occasion of this anniversary!
 

19 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon neli-vuotias! Happy Birthday! Kiva kuulla miten kukin on aloittanut blogin. Paljon lisaa ihania blogi-vuosia ja hyvaa kesan alkua! x Teje

    VastaaPoista
  2. Onnittelut nelivuotiaalle!
    Toivon paljon lisää vuosia blogillesi, että saamme ihastella kauniita töitäsi.

    VastaaPoista
  3. Onnea nelivuotiaalle ! Blogiasi on aina kiva lukea.

    VastaaPoista
  4. Onnea nelivuotiaalle ja hyvää jatkoa. Blogiasi on aina mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
  5. Onnea 4-vuotiaalle!
    Monia monituisia blogivuosia vielä lisääkin!! :o)

    VastaaPoista
  6. Onnea 4-vuotiaalle :) Tiedossa siis luovia kokeiluja seuraavana vuonna....

    VastaaPoista
  7. Onnea nelivuotiaalle blogille ja sen pitäjälle! Erinomaista jatkoa myös!

    VastaaPoista
  8. Innea 4-vuotiaalle ja sen vanhemmalle:)

    VastaaPoista
  9. Onnea ihanalle nelivuotiaalle ja hyvää jatkoa . Kiitos kaikesta ilosta jota tämä terhakka ja avulias päivänsankari on antanut

    VastaaPoista
  10. Onnea kovasti. Blogisi on mielenkiintoinen ja mukavia ohjeita paljon. Jatka vaan samaan malliin.

    VastaaPoista
  11. Onnea 4 vuoden taivalluksesta! Olet antanut paljon inspiraatiota ja uusia ideoita! Kiitos niistä ja Nami, nam! olipa makoisaa kakkua ;o) Iloista vipellystä myös seuraavalle vuodelle!

    VastaaPoista
  12. Sydämelliset onnittelut 4-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  13. Liebe Hannele,
    Herzlichen Glückwunsch zum Bloggeburtstag. Ich besuche Deinen Blog immer wieder sehr gerne -
    liebe Grüße aus Österreich
    Hanna

    VastaaPoista
  14. Myöhäiset onnittelut 4-vuotiaalle! Oikein sopivia nuo lastensuojeluliiton tekstit myös blogiisi, etenkin tuo luovuus on yhtäläistä.

    VastaaPoista