maanantai 4. toukokuuta 2020

Välipalatöitä - Tidbits for a change

Tyttären tilkkupeite on hallinnut viime postauksiani, ja olen tykkänään unohtanut, että siinä välillä olen saanut aikaiseksi pari pienempääkin työtä. Olen puuhastellut niitä 'välipaloina', kun olen halunnut välillä vähän hengähtää peitteen teosta.

Tein vuodenvaihteessa lahjaksi maton ystävälleni, ja hän ihastui siihen kovasti. Postasin siitä blogiini täällä. Niinpä hän tilasikin toisen maton, niinikään vessan lattialle. No, se ensimmäinen kyllä päätyi lopulta hänen makuuhuoneeseensa kunniapaikalle sängyn viereen, koska hän pelkäsi tahrivansa sen valkoisen osuuden 😊. Ostin Helsingin kädentaitomessuilta yhden jellyrullan sitä varten, ja ompelin siitä pienemmän maton. Kuvassa se on hänen vessansa lattialla. Tällä kertaa ompelu sujui vaivatta, kun laitoin heti kättelyssä paininjalan puristuksen maksimiasentoon.


Vanhempi tytär puolestaan ihastui vaaleanpunaiseen ystävänpäiväpöytäliinaan ja tilasi minulta samanlaisen turkoosin sävyissä. Tikkasin sen samaan tapaan kuin omanikin: käytin reunojen suorakaiteissa Swiss cheese-viivaintani ja muutoin suorakaiteen mallista HQ-viivainta.






Helmikuussa ehätin myöskin verestämään makrameetaitojani, kun olin kahtena maanantaina Mikkelissä Taito Shopin järjestämällä makrameekurssilla. Aikanaan opiskellessani käden taitojen ohjaajaksi Kankaanpään opistossa punontakurssi oli yksi suosikeistani. Vaikka silloin pyhästi päätin, että jatkaisin punomista Kankaanpään jälkeenkin, niin siihen se jäi silloin. Nyt tarjoutui uusi tilaisuus, kun olin siellä muutenkin valmiiksi työnhakuvalmennuskurssilla, ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Solmeilin siellä Salmiakki-seinävaatetta - se tosin ei tullut silloin valmiiksi ja lojuu edelleenkin keskeneräisenä... Tässä kuva mallista ja toinen aloitellessani työtäni.



************************

I've been so focused on DD's quilt in the previous posts that I've totally forgotten about some smaller quilts I have made in between to get my mind off her quilt for a while. 

You might recall the blog post about the jelly roll rug I made for a friend in January. She was so delighted she ordered another one for her bathroom as well. Actually the first rug ended in her bedroom, as she didn't want to mess the white center of it... 😊. So as I visited the handcraft fair in Helsinki in March I bought another jelly roll for it and made a smaller rug for her.

I showed my Valentine Day's table runner to my elder daughter, and she immediately wanted to have one in turquoise colors. So off I went and made her one.

I also had a chance to reminisce my macramé skills in February. I participated there a course on two Mondays. Macramé was one of may favorites back in the days I did my studies in Kankaanpää, but since then I hadn't done anything in spite of promises to continue the hobby afterwards.



7 kommenttia:

  1. Sydänliina on kyllä hieno, kaunis tikkaus kruunaa sen:) Makrametyöt ovat kiinnostaneet minuakin mutta mutta.....kun tuo aika on rajallinen;) Kaikkea ei vaan ehdi vaikka kuinka haluaisi:)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo sydänliina! Samoin solmeilusta on tulossa hieno. Itselläni ei kärsivällisyys kestäisi solmeilua. Hyvä, että kengännauhat saan solmuun.

    VastaaPoista
  3. Nuo kauniit tikkaukset todellakin kruunaa liinan. Matto tuolla systeemillä olisi kiva kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Upea liina ja kauniit tikkaukset! Makramee työt ovat kauniita ja näyttäviä. Matto olisi kiva kokeilla tehdä.

    VastaaPoista