keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kylpyhuoneen matto - Bathroom rug

Mikä siinä onkin, että joskus kun on olevinaan kädet täynnä keskeneräisiä ompeluksia, niin yhtäkkiä huomaatkin puuhastelevasi jotain ihan muuta?

Tämä kylpyhyuoneen mattoprojekti alkoi kesällä, kun olin ajamassa maalta kotiin ja pysähdyin Lahdessa Kärkkäiselle tankkaamaan - siellä kun bensiini yleensä on halvempaa kuin missään muualla. No, niin oli nytkin, mutta viekas ääni sisälläni vokotteli minut sisälle kauppaaan, ja tulin sitten ulos virkkuukoukun ja ontelokuteen kanssa - siinä lensivät polttoainesäästö samalla oven avauksella... Kerran aikaisemminkin olin siellä ontelokudetta hiplannut ja kiusausta silloin onnistuneesti vastustanut, mutta tällä kertaa viimeistään kuteen herkulliset värit saivat sortumaan...

Kotiin päästyä piti tietysti surfata netistä sopiva malli, joka Lankavan sivuilta löytyikin - Asteri nimeltään. Maailman lyhin työmatka = tuumasta toimeen, ja mattoa virkkaamaan. Hiukan askarrutti, mahtaisiko kilon vyyhti mattoon riittää, kun mallissa ilmoitettiin enemmän, mutta ontelokuteeni oli ohuempaa kuin mallissa käytetty... No, niinhän siinä tietysti sitten kävi, että kude loppui kesken, kun viimeinen kerros oli virkkaamatta... Ja saman tien alkoi odotus, koska lähdettäisiin taas Lahden suunnalle kaupan aukioloaikaan - no, ei ole lähdetty vielä tähän päivään mennessä, mutta päivänä muutamana mieleen juolahti tarkistaa Kärkkäisen verkkokaupasta, josko siellä olisi kudetta myytävänä. Siellähän oli, joten toinen kilo tilaukseen vain - ja saman tien myös 2 kg pinkkiä ontelokudetta, kun Kuopus oli ilmoittanut kelpuuttavansa vain pinkin maton omaan kylppäriinsä...

Nyt on siis yksi matto valmiina, päätynee yläkerran vessaan, jollei Esikoinen satu kelpuuttamaan turkoosinsävyiseen kotiinsa. Ja yli jäi vain 900 g turkoosia kudetta - Taito-asemalla tosin neuvoivat virkkaamaan siitä sävy sävyyn sopivan korin, ehkä tuosta riittäisi vielä toiseen ja vielä vaikka viidenteenkin...Ja toinen, pinkin värinen matto on ajatuksen asteella... Ja siitäkin jää yli 900 g kudetta. Ja ulkovarastossa - siinä jossa ne kangaspuut seisovat mattoloimi ojennuksessa jo neljättä vuotta - näytti olevan yhdessä säkissä muutama luonnonvalkoista paksumpaa onteloa... Ai niin, se virkkuukoukun ostokin oli ihan turha, kun kuitenkin päädyin virkkaamaan kotoa löytyneellä, numeroa pienemmällä koukulla... Tarinan opetus: materiaalit mattokokeiluun olisivat olleet kotona jo valmiiksi... Tätä ei parane Siipalle paljastaa...

Ja mitä mahdatte nähdä blogissani lähitulevaisuudessa? Älkää hämmästykö, jos se ei olekaan ontelokuteesta virkattu pinkki matto, vaan jotain ihan muuta...

What on earth makes one start something totally different and new, eventhough one has several unfinished projects hanging around in the sewing room? 

This bathroom rug project started in summer as I pulled off for fuel on my way home from the countryside. There's a gas station where the fuel is almost always cheaper than anywhere else in southern Finland - and so it was also this time. But as this little voice of temptation managed to get me into the adjoining shopping centre, savings were blown out of the window, as I fell for a rug material that can also be crocheted.

I had seen rugs like this in the web so it was not a problem to find a suitable pattern - wondering if this 1 kg of material would be enough as the pattern requested more, but my material was thinner, so maybe it would be enough... Well, it wasn't, it fell short just as the last round started... So I needed more - and luckily there was also a web shop that could deliver another kilogram - together with 2 kg of pink material, as our Lastborn could only accept a pink rug into her toilet, to match the towels...

Well, the turquoise rug is now finished and will probably go into our upstairs bathroom, in case our Firstborn doesn't want it to her home and bathroom... I only have 900 grams of turquoise left, somebody suggested that I might crochet a matching basket from it - I guess there is material enough for a second and even fifth basket as well... And another, pink rug is at planning stage - with an overflow of material as well... And as I popped to our storage room - the one with the loom standing ready for rug weaving since 2010 - I saw some kilograms of the same rug weaving material in natural white in a huge plastic bag... Oh, BTW I had bought a crocheting hook as well, but ended up crocheting the rug with a smaller hook that I found at home, so money wasted also there... Lesson learned: all material needed was already there... No need to buy anything... Better not say a word to DH...

And what will you bee seeing here in the near future? Don't be surprised if it isn't a crocheted pink rug, but something totally different...

4 kommenttia:

  1. Käyn Lahden seudulla melko säännöllisesti, mutta en ole hoksannut tuota Kärkkäistä? Pitääköhän lähteä ihan varta vasten? Kaunis matto, kiva malli ja ihana sinisen sävy!

    VastaaPoista
  2. Tuollaisen paksun kuteen vääntäminen on aivan käsittämätöntä. Käsia alkaa särkeä jo pelkästä ajatuksesta. Kaunis turkoosi. Tuo mieleen Välimeren maat.

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja ihanainen turkoosi matto!
    Ihailen aina kun joku pystyy virkkaamaan paksusta ontelokuteesta maton tai korin:)

    VastaaPoista
  4. Kun et ensimmäisellä käynnilläsi Kärkkäisellä ostanut kudetta niin ilmeisesti se jäi mielesi syövereihin odottamaan tätä toista kertaa. Vastaavanlaisesti minullekin on käynyt, ikäänkuin jonkun toisen asian takia on mennyt kauppaan ja sitten ostanutkin sitä mitä on aiemmin suunnitellut. Joka tapauksessa, matto on kauniin värinen, siis onnistunut ostos:)
    Kiitos kun laitoit linkin, ehkä joskus kokeilen sitä.

    VastaaPoista