tiistai 8. lokakuuta 2013

Jääpalavärjäyksestä - Ice cube dyeing

Jääpalavärjäys herätti sen verran kiinnostusta, että on paikallaan laittaa pari riviä tarkentavaa tietoa.


Värjättävä kangas on ensiksi kasteltu reaktiivivärin kiinnitysliuoksessa. Sen jälkeen se on rypistelty sopivan kokoiseen altaaseen ja peitetty jääpaloilla. Jääpalojen päälle on ripoteltu turkoosia reaktiiviväriä, jota myydään granulaattina (karkeana jauheena). Amerikkalaiset käyttävät tässä aina reaktiivivärijauheita, koska heillä yleisesti reaktiivivärit näytetään myytävän jauheena, jonka he itse sitten sekoittavat veteen. Me käytimme rohkeasti myös nestemäistä aniiliinpunaista kokeilussamme saadaksemme muutakin väriä mukaan.

Cocktailin annettiin sitten seistä yön yli seuraavaan aamuun, jolloin kaikki jäät olivat sulaneet. Kangas huuhdottiin normaalisti kylmässä vedessä, kunnes siitä ei enää lähtenyt väriä huuhteluveteen. Viimeiseksi värit kiinnitettiin 60-asteisessa konepesussa, kuten reaktiivivärjätyt kankaat yleensäkin käsitellään.



Joissakin nettilinkeissä kangas on asetettu altaan ylle ritilän päälle, jolloin sulamisvesi vain valuu kankaan läpi, eikä seiso jääpaloista sulavassa vedessä. Niin tehden värjäyskuvioista luultavasti tulee vielä selvempiä ja jyrkempirajaisia.

Googlettamalla ice cube dyeing löytyy linkkejä sekä blogeihin että YouTube-videoihin. Samaa voi harrastaa lumenkin avulla - arvatkaa kuka odottelee ensi lunta...

******************
 
Ice cube dyeing results have risen some questions among readers, so I thought it worth while to add a few words about it.
 
The fabric was first rinsed in soda ash solution. Then we wrinkled it into a suitable pool and covered it with ice cubes. In Finland only turqoise reactive dye is sold in powder form, whereas in US all reactive dyes seem to come like that. For this technique I read somewhere that powder is the best choice, but as we didn't have any other colors in powder form we did use also liquid color. We scattered turqoise powder and sprinkled dark pink liquid onto the ice cubes.
 
Then the cocktail was left to stand overnight so all the ice cubes melted during the night. In some instructions the fabric is put on a rack so the melting water just runs through it. That way the patterns on the fabric are more clear on their outlines.
 
If you do a Google search with "ice cube dyeing" you'll find interesting links to both blogs and YouTube videos. Same method can be used with snow as well - guess who is waiting for the first snow...

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tapa värjätä - varsinkin jos kankaiden keittely ei miellytä. Lopputuloskin on vaikuttava.

    VastaaPoista
  2. Hieno kangas. Ja mielenkiintoinen tekniikka.

    VastaaPoista
  3. Kiva, että laitoit vähän teko-ohjetta. Jään odottelemaan myös lunta...

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä opastuksesta. Ehkä se lumentulo ei olekaan niin kamalaa...

    VastaaPoista