torstai 18. heinäkuuta 2013

Nettiostoksia - Web shopping

Eipä ole leirin jälkeen syntynyt ompelusektorilla mitään mainittavaa. Tehtävää kyllä olisi vaikka kuinka: keskeneräisten kasassa riittäisi edistettävää, syksyn kurssityöt ovat vaiheessa, Pojalta tuli pari tilausta jne, mutta mikään ei houkuttele. Illat olen tuijottanut Matlockin tallennuksia, viikonloppu vierähti perikunnan kesäpaikkaa siivotessa ja kotona sain sentään osan rästiin jääneistä ikkunoista pestyä. Lomaan on vielä pari viikkoa aikaa, mutta silloinkaan ei ommella, koska retkeilyauton nokka kääntyy kohti Eurooppaa, missä vierähtää koko kolmiviikkoinen loma.

Netissä on tullut surfattua ja eilen kolisi postilaatikko, Siwaan tuli paketti ja toinen postilaatikkoon mahtumaton paketti piti noutaa postista, tai siis Valintatalosta. Päivölässä Maaritilla oli mukanaan kiinnostava kirja, josta bongasin yhden aivan ehdottoman tilkkupeitteen mallin. Tietysti se kirja = Scrap-Basket Sensations piti saada itsellekin. Tilasin tällä kertaa AdLibriksestä, joka tarjoaa kärsivälliselle odottajalle ilmaiset lähetyskulut - ja kukapa sitä ei hyödyntäisi saman tien useampaan kirjaan kerralla?

 
Nämä ovat nyt yöpöydällä iltaselaamista varten.
 
Kangaskauppojen mainoksia sataa postilaatikkooni jatkuvasti, mutta urheasti ne siellä sivuutan. Kunnes päivänä muutamana Sew Fabulous Quilt Shopin mainoksessa oli tämä ihana fat quarter -paketti. Se piti saada, maksoi mitä maksoi, vaikka sitten tullin kautta jos kerran niikseen on. Eikä kuva kyllä yhtään pettänyt: värit ovat todellakin ihanat, ja sellaisina toistuvat ainakin tässä minunkin kuvassani ja ruudulla.
 

 
 
Paketti oli yllättäen tupsahtanut eilen postilaatikkoon - ei tullaamisia eikä muitakaan ylimääräisiä mutkia matkassa! Nyt on pohdinnassa, mitä noista tehtailisi rikkomatta herkullisuutta - nam nam!
 
Siwasta noudetusta Jotexin paketista paljastuivat uudet takkahuoneen verhot, jotka kaipaavat vähän justeerausta, jotta saan ne kiskosysteemiimme ripustettua. Ja liian pitkätkin ne taitavat olla, joten lyhennettävääkin olisi - lisää UFOja lentelee siis tällä suunnalla...
 

************************
I'm suffering from quilter's/sewer's block: I haven't done nothing quilting or sewing related since the retreat. I haven't done just about anything - just watched some old Matlock episodes, during the weekend cleaned my late parents' house and this week cleaned some windows at home that should have been cleaned ages ago. There would be lots of quilting and sewing: UFO pile still exists, DS has ordered a couple of things and fall workshop samplers are not even in halfway. The is still two weeks until summer vacation starts, and there will be no sewing there either, as we are going to be in Europe for three weeks with our mobile home.
 
What I have managed is some web surfing - and some shopping that unavoidably goes together with it. In the retreat fellow quilter Maarit had an interesting book, and I found an interesting quilt pattern in it - so I had to have it. And as Ad Libris offers free delivery here in Finland why not order a couple more in the same package... Those books are now on the bedside table for evening browsing.
 
I receive lots of fabric sale mails into my mailbox, but bravely delete them one oafter another - except this one offer from Sew Fabulous Quilt Shop that contained this gourgeous fat quater bundle! I simply couldn't resist it, no matter of customs and taxes that I would have to pay for it. Yesterday the package was in my mail box - no customs, nothing extra! And the fabrics look as great as they were in the picture and as they are in my picture above! Now I have to figure out how to use them without loosing any of the yumminess :).
 
The third package that arrived yesterday contained new drapes, that are planned for our family room. They need some adjusting for the hanging system and they are a bit too long as well. So: more UFOs flying around here...

3 kommenttia:

  1. Kirja tikkauksesta vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten odotankin, mitä mieltä olet siitä. Kimin ihana e-kirja minulla jo onkin. Ja kankaat on todella nam:o)

    VastaaPoista
  2. Ihania kankaita. Kyllä sitä välillä pitää pitää suunneittelutaukoa. Ihana reissu teille tulossa, turvallista matkaa.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kankaat! Kivoja kirjaostoksia, toivottavasti ehdit niitä joskus kommentoida täällä. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista