sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Viikonloppukurssi Nurmijärvellä - Weekend course

Viime aikoina on ollut niin kiirettä, että bloggaaminen on jäänyt kokonaan. Näin pitkää taukoa en ole aiemmin tainnut pitää koskaan, kesäloma-aikaa lukuunottamatta. Päivölän kurssikin meni niin nopeasti, etten kunnon kuvia sieltäkään saanut aikaiseksi, joten postaaminenkin jäi. Osallistujien blogeissa sentään jotain on näkynyt. Iltamyöhäiseen siellä taas aherrettiin, ja paljon blokkeja saatiin aikaan.

Viime viikonloppuna oli vuorossa viikonloppu kurssi täällä Nurmijärvellä - aikaisemmin tapasimme infoillan merkeissä, jotta kurssilaiset tiesivät, mitä ottaa "evääksi" ja niin töihin päästiin nopeasti käsiksi. Aiheita oli kolme: tilkkulasagne, puusepän tähti ja irlantilainen ketju, ja kaikkia kohtaan riitti kiinnostusta, nopeimmat ehtivät puuhata kahtakin aihetta.

Tilkkulasagne-töistä minulta jäi harmittavasti kaksi kaunista työtä kuvaamatta päivien tohinassa. Toinen niistä on tässä vasta alullaan. (Ritva ja Kaisa, jos teillä on kuvia tuotoksistanne, niin ottaisin ilomielin vastaan!)


Tässä vähän erilainen versio; kaitaleet on yhdistetty pienillä välineliöillä.


Tässä omista kankaista rakennettu, kapea lasagne.



Tässä kaitaleita käytettiinkin ihan toisin: kaitaleita ensin yhteen ja niistä neliöitä, jotka ommeltiin naamat vastakkain ja leikattiin neljään osaan. Huom! Se toinen puuttuva lasagne oli näistä samoista kaitaleista.





Irlantilaista ketjua rakentui kahden työn verran. Tässä parisängyn peite tulollaan.




Tässä puolestaan torkkupeite, jonka tilkkupinta valmistui viikonloppuna.



Puusepän tähti oli malleista suosituin: neljä kurssilaista aloitti siitä ja pari muuta pani työn vireille lasagnen valmiiksi saatuaan.








Kuten kuvista näkyy, samasta mallista syntyy hyvin eri näköistä jälkeä, tilkkuilijan värimieltymysten mukaan. Kauniita kaikki, mallin kolmiulotteisuus tulee hyvin esiin kaikissa töissä.

**********************
I've been so busy lately, there's not been time to blog at all - this has been probably the longest break in blogging ever, that is outside vacation times.

I've taught two weekend courses, these pictures are from last weekend here in Nurmijärvi. There were three patterns themed for this course: quilt lasagna, Irish chain and Carpenter's star. All three patterns were sewn during the weekend, some students even had time for two out of three.

I missed taking pictures from two lasagna quilts, which is really a pity, because they were both very beautiful and different. Hopefully I can get pictures from the quilters themselves.

Carpenter's star was the most popular of these, four quilters started with it and two lasagna makers got them going after finishing their lasagna quilt tops first. 



9 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia töitä olette tehneet, siinä on inspiraatiota noin vuodeksi tavalliselle tilkkuilijalle 😀😀😀

    VastaaPoista
  2. Kurssilaiset ovat olleet ahkeria ja kaikki tehdyt ovat kauniita, itseäni kiinnostaisi kaikki mallit tehdä, mutta kaikki aikanaan:)

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan upeita tuotoksia. Nuo puusepän tähdet ovat tosihienoja.

    VastaaPoista
  4. Ei yhtään harmita, etten päässyt kurssillesi, ei yhtään harmita, etten päässyt kurssillesi, ei yhtään harmita, etten päässyt kurssillesi, ei yhtään harmita, etten päässyt kurssillesi, ei yhtään harmita, etten päässyt kurssillesi, ei yhtään harmita, etten päässyt kurssillesi... eli harmittaa niin maan perusteellisesti!

    VastaaPoista
  5. Tosi upeita töitä! Jotenkin tuo puusepän tähti kolahti niin, että saattaisi olla tulevaisuuden suunnitelmissa.

    VastaaPoista
  6. Wow, what a busy class, with three projects to choose from! No wonder the stars were popular - they are quite pretty!

    VastaaPoista
  7. Olisipa ollut mukavaa olla mukana tuolla kurssilla. Ihania töitä kaikki!

    VastaaPoista
  8. Olipa kurssillasi hyviä malleja! Olisi ollut valinnan vaikeus. Paljon on saatu valmista, hienoja töitä!

    VastaaPoista