sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Valmista tuli - It's finished

Tyttären ja poikaystävänsä sängynpeite on nyt valmis.


Mutta miten tähän päädyttiin?

Lupasin Tilkusta asiaa -ryhmässä, että laitan mukaan selostuksen pantografin käytöstä tikkauksessa, joten saamanne pitää. Alla olevassa kuvassa on pantografi nimeltään Averil.


Edellisessä postauksessa olin vielä toista mieltä, ja kerroin tikkaavani peitteen käyttäen Diagonal Plaid-pantografia. Se osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi, koska siinä kaikki viivat ovat ihan suoria, ja vaikka paljon olenkin tikannut, niin suorat viivat eivät minulta edelleenkään onnistu noin vain. Niinpä kilautin Whatsapilla tyttärelleni ja pyysin häntä menemään Urban Elementzin nettisivuille valitsemaan mieleisensä kaarevan mallin. Sivuilla on Edge-to-Edge -malleja pilvin pimein: selasin siellä itsekin ja 30 sivun jälkeen olin päässyt peräti C-kirjaimeen asti... 😆

Pantografia varten koneessa on 3,6 m pitkä pöytä, jonka päälle se asetetaan. Itse olen suojannut pantografin kristallimuovilla, ja merkinnyt siihen peitteen vasemman ja oikean reunan. Näin en tikkaa pidemmälle kuin on tarpeen - paitsi, että alkuvaiheessa päättymisviiva pariin otteeseen tuppasi unohtumaan ja unohduin jatkamaan tikkaamista viivan jälkeenkin...

Pantografia käytettäessä konetta ohjataan toiselta puolelta kuin muutoin tikattaessa.


Pantografin ideana on, että  sitä seurataan koneessa olevan laser-osoittimen avulla edeten oikealta vasemmalle.

Kaikki aiemmat tikkaamani pantografit ovat olleet kertalaakista valmiita, mutta tämä poikkesi aiemmista. Tässä tikattiin ensin alempi viiva oikealta vasemmalle, sitten ylempi. Vasta sitten työtä siirrettiin eteenpäin.

Tässä myös video 'tositoimista'.




Ja tässä lisää kuvia valmiista peitteestä.








Tytär oli ikionnellinen  kuullessaan peitteen valmistumisesta. Sattuneesta syystä lähdemme Uudellemaalle huomenna läheisemme hoivan tarpeesta johtuen, joten saan silloin toimitettua myös peitteen hänelle.

PS. Laitoin ylös myös viimeistelyihin eli tikkaukseen ja reunakaitaleiden kiinnitykseen kuluneen ajan: yhteensä käytin peitteeseen 115 tuntia 😅.

PPS. Kokokin unohtui mainita: 242 x 252 cm.

********************************

The quilt for our DD and her boyfriend is finished.

In my previous blog post I mentioned that I would use Diagonal Plaid pantograph when stitching. It turned out too challenging for my skills as the lines are all straight, so I used Whatsap application and told my daughter to go over to Urban Elementz web site and pick one that would have more curvy lines instead. After much thought she picked Averil.

In the machine there is a 12-foot table for the pantograph on which it is placed. When doing a pantograph the machine is used from the other side compared to using it otherwise.

The idea with a pantograph is to follow the pattern with a laser pointer when moving from right to left with the machine. I made markings to the start and stop points on the clear vinyl that I put on top of the pantograph. Only I forgot about it in the beginning a couple of times and kept on going... And this particular pantograph was special also in that the lower line was stitched first, then the upper one, and only after both were ready, the quilt was advanced.

Our DD was blissful to hear that I had finally managed to get the quilt done. We'll be traveling to Nurmijärvi tomorrow, so I'll be able to deliver it to her then.

PS. I recorded the times for stitching and binding, and came up with a figure of 115 hours in total 😅.

PPS. I also forgot to mention the size: it's 242 x 252 cm.




maanantai 6. huhtikuuta 2020

Tilkkupintaa - Quilting advances

Tulin vain nopeasti päivittämään tännekin, että Reetan ja Jannen päiväpeite on tilkkupinnan osalta nyt valmis. Pidin kerrankin ylhäällä tekemiseen käyttämääni aikaa, kun sitä minulta aiemmin kysyttiin. Tähän kului 100 tuntia, mikä on aika paljon, mutta mallikin oli kyllä aika mutkikas varsinkin kokoamisen osalta.

Minulla ei ole tällä hetkellä mitään paikkaa suunnitteluseinälle, joten keittiön lattia sai kelvata tällä kertaa.


Latasin tilkkupinnan jo Avanteeni, samoin taustakankaan. Väliin tulee villavanu, koska se on kevyt ja palautumiskykyinen. Villavanussa on se hyvä ominaisuus, että vaikka peitettä säilytettäisiin pidempäänkin taiteltuna, niin se palautuu ennalleen, kun se levitetään uudelleen. 


Aion tikata peitteen Urban Elementziltä ostamallani pantografilla nimeltään 'Diagonal plaid', se on alla olevan kuvan mukainen.

Diagonal plaid

*********************
I'm quickly updating my blog, as DD's and her boyfriend's bedspread is finalized at last. What still remains is to quilt it and put the binding in. As I have been asked how much time I usually spend for a quilt i tried to record it as best I could. The result with this quilt was 100 hours, which is quite a bit, but this was a complex pattern, especially when sewing it together after having all the blocks ready.

At the moment I've got no place for my design wall, so it had to assemble it on the kitchen floor.

I have already loaded the quilt and backing to my HQ Avante. I'm going to use wool batting as it is light and airy and - most of all - resilient. Even after being kept folded for a long time it won't have any creases but will assume it's original form.

For quilting I'm going to use the pantograph 'Diagonal plaid' that I purchased from Urban Elementz. You can see the picture above.



keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Reetan peite edistyy - Quilt for DD advances

Olen päässyt hyvään vauhtiin Reetan päiväpeitteen kanssa, 34 blokkia on jo ommeltuna. Ommellessani olen havainnut, että joistakin aiemmista hankinnoistani on ollut kovasti hyötyä tämän työn kanssa. Ensinnäkin mallinemuovi on tullut tarpeeseen kankaita leikatessa.

 
Kuva 1 - mallineet - Pic 1 - templates

Kyselin Tilkkutarhan Minnalta jo lisääkin mallinemuovia, sillä joskus aikoinaan blogiarpajaisista voittamani on jo melkein loppu.

Samoin pyörivästä leikkausalustasta on ollut hyötyä, koska sitä saa käännettyä nostamatta mallinetta kankaineen. Omani on tuumamitoituksella, enkä enää jaksa muistaa, mistä sen hankin. Kaikkein eniten tarvitaan vinoneliöitä, 9 per blokki, ja blokkeja tulee alustavan laskelmani mukaan olemaan melkein 80. Leikkaan kankaista ensin suikaleita, jotka ovat himpun verran leveämpiä kuin malline. Laitan kaitaleita kaksi päällekkäin, ja sitten leikkaan palaset pyörivän leikkausalustan päällä. Olen todennut, että kahta kaitaletta enempää ei kannata leikata kerrallaan, koska kankaat tuppaavat pakenemaan leikkurini alta, jos laitan useampia.

Kuva 2 - Pyörivä leikkausalusta
Pic 2 - Rotating cutting mat

Olen leikellyt kankaita jonkun verran, ja leikkaan sitä mukaa lisää, kun jokin väri alkaa loppua. Sommittelen ne ison viivaimen päälle, jonka ostin muutamia vuosia sitten Ruotsista, kun kävimme lomaillessamme - yllätys yllätys - sikäläisessä kangaskaupassa tilkkukangasostoksilla. Viivaimen avulla siirrän sommitellut blokin ompelukoneeni luokse. 

Kuva 3 - Iso viivain 
Pic 3 - Large ruler

Ensimmäiseksi käännän keskirivin vinoneliöt vasemmanpuoleisten päälle oikeat puolet vastakkain.

Kuva 4 - Ensimmäinen vaihe
Pic 4 - First phase

Otan ne siitä kaksi kerrallaan, ja ompelen kiinni toisiinsa siten, että alempi tilkku on saumanvaran leveyden verran ylempänä kuin päällimmäinen tilkku. Paininjalkana käytän ohjaimella varustettua tilkkujalkaa, jotta saan sauman juuri haluamaani kohtaan oikeassa reunassa.


Kuva 5 - Tilkkujen yhdistäminen
Pic 5 - Sewing diamonds together

Ommeltuani kaikki kolme tilkkuparia lisään kuhunkin kolmannetkin tilkut. En katko lankoja välillä, joten kaikki tilkut ovat ikäänkuin löysässä ketjussa kiinni toisissaan.

Kuva 6 - Kolmannet tilkut
Pic 6 - Third diamonds

Kun kaikki yhdeksän tilkkua ovat kiinni toisissaan siirryn silityspöydän ääreen, ja silitän ompelemani saumat ensin nurjalta ja sitten oikealta puolelta. Oikealta silittäessäni silitän saumanvarat reunimmaisissa sisäänpäin ja keskimmäisessä ulospäin, jotta kertyvät saumanvarat jakautuvat tasaisemmin saumojen molemmin puolin. 
Kuva 7 - Silitys
Pic 7 - Ironing

Palaan ompelukoneen ääreen ja yhdistän seuraavaksi tilkkurivit toisiinsa. Oleellista tässä vaiheessa on saada saumat osumaan kohdalleen oikealla puolella. Jos olen ollut tarkka aiemmassa ompelussani, riittää, että asetan tilkut niin, että päällimmäisen tilkun kulma on saumanvaran verran ulompana kuin alempi tilkku. Varmuuden vuoksi neulaan vielä kaksi saumaakin kohdakkain, koska ihan viimeisen päälle tarkka en välillä itsekään ole 😀. Alla oleva kuva ehkä selvittää asiaa, mikäli teksti ei sitä tehnyt.

Kuva 8 - Saumanvarojen kohdistus
Pic 8 - Positioning the seam allowance

 Ta-daa, nappiin meni tällä kertaa 🙏.

Kuva 9 - Ta-daa
Pic 9 - Ta-daa

Eipä tässä sitten muuta kuin taas takaisin ompelemaan 😃.

***********************

I've made great progress with DD's quilt for their bedroom, as I've already 34 finished blocks. When sewing the blocks I've realized that some acquisitions I have made earlier, have proven quite useful . First of them is the template plastic I once won in a blog challenge (pic 1).

I also love my rotating cutting mat because I can cut and rotate it without moving the fabric and the template on top of the fabric. Mine has measurements in inches (pic 2). Majority of the blocks consist of diamond shapes, 9 per block, and according to my preliminary calculations almost 80 blocks will be needed. I first cut the fabric into strips that are slightly wider than the diamond shape. I put two strips on top of each other and then cut the pieces on my rotating cutting mat. I go with only two at a time as I've noticed that strips tend to escape under my rotary cutter if there are more than two.

I've cut some strips from all of the fabrics and cut more as I go and stitch. I then set them on to a large ruler I acquired some years ago, as - surprise, surprise - we were on holiday there and I went Fabric shopping (pic 3). With the ruler I go over to my sewing machine.

In the first phase I turn the diamonds of the center row on to the diamonds of  the first row, and place them right sides together (pic 4 above).

I take them two at a time and sew them together taking care that the diamond underneath is exactly seam allowance's width upper than the diamond on top of it (pic 5). I use a quilting presser foot with guide to get the seam exactly where I want it on the right side of the diamond.

 After I've sewn all three pairs of diamonds, I add the remaining three diamonds to the block as well (pic 6). I don't cut any threads, so the diamonds are kind of hanging on each other .

In the next stage i go over to my ironing table and iron all the seams from the wrong side of the fabric to set the them first. Then I iron them from the right side paying attention to getting the seam allowances of the outer strips to the inside and in the middle strip to the outside (pic 7). This way there is less bulk on them in the next stage. 

I go back to the sewing machine and connect the strips to each other. It is essential that the seams match exactly on the right. If I have been precise with my sewing, it is enough that I place the strips  with the seam allowance's width above the strip underneath it. I also pin the seam allowances to their proper place, because I'm not always that precise with my sewing  (pic 8).  

In case all goes as planned I can be satisfied - and continue making more blocks 😃 (pic 9).


sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Ystävänpäivän kaitaliina - Valentine's day table runner

Vilauttelin FB:ssa muutama päivä sitten yhtä kuvaa arvuutellen, mitä siitä sitten tulisikaan.


Joku arvasi ihan oikein: uusi kaitaliina näki päivänvalon. Tein sen vaihteeksi aplikoimalla, yksi suosikkitavoistani, jolla saa nopeasti aikaan valmista.

Piirtäessäni sydämiä liimaharsolle varasin kunkin sydämen ympärille hiukan ylimääräistä joka puolelle. Leikkasin sydämet irti ylimääräisine liimaharsoineen ja silitin ne sitten kankaan nurjalle puolelle. Sydämet ovat symmetrisiä, joten ei tarvinnut ajatella, miten ne tulisivat esiin lopullisessa työssä. Jos kyseessä on jokin epäsymmetrinen aplikaatiokuvio, tulisi huomioida, että lopullisessa työssä se tulee olemaan peilikuva. Ai mistäkö tiedän? No kokemuksen kautta tästä v. 2017 ompelemastani vauvanpeitteestä , jossa minulle kävi tahtomattani juuri niin 😉. Onneksi silloinen asiakkaani oli valmis hyväksymään asian, niin ettei tarvinnut tehdä kaikkia hahmoja uusiksi.

Mutta takaisin asiaan. Vasta silityksen jälkeen leikkasin ne tarkalleen piirrettyjä viivoja pitkin irti kankaasta. Näin reunat eivät rispaannu ennen aikojaan. Vielä pikku niksi: liimaharson paperin saa näppärästi poistettua, jos tekee siihen ensin neulalla naarmun nurjalle puolelle. Naarmun tulee mennä  kankaaseen ja johonkin reunaan asti, silloin paperin saa helposti kuorittua irti tarvitsematta vaurioittaa itse aplikoitavaa kuviota.


Saatuani liinan valmiiksi latasin sen HQ Avanteen. Tikkasin aplikaatiokuviot ympäriinsä ja Swiss Cheese-viivaimella  isoja ympyröitä reunojen suorakaiteisiin. Sydänten ympärille tikkasin viivoja 1/4" välein, ja liina oli tikkausten osalta valmis. Ompelin vielä reunakantin paikoilleen, tällä kertaa 2 1/4" kaitaleista, ja kas: liina oli valmis.

Liina koneessa odottamassa tikkauksia - Table runner waiting for quilting

Yksittäinen sydän viivatikkauksineen - Single heart 

Liina paraatipaikallaan - Table runner in place


Strategiset mitat ovat 41,5 x 160,5 cm. Ihan ystävänpäiväksi liina ei ehtinyt, sillä sain sen valmiiksi eilen, mutta uusi ystävänpäivä tulee toki taas ensi vuonnakin...

******************************


I gave in FB a glimpse of my latest work a few days ago guesstimating what it might become. Somebody got it right, it is a table runner. For a change I made it with applique, which is one of my favorites. It gives lovely results rather quickly.

When I drew the hearts on double sided fusible interfacing I left a little extra all around them. I then cut them out with that extra and ironed them to the wrong side of the fabric. As hearts are symmetrical, I gave no thought as to the finished work. Had they been asymmetrical, I would have had to bear in mind that in the finished work they would have been a mirror image. If you wonder how I know: in 2017 I made a baby quilt for a customer and had exactly the same situation, because I wasn't paying attention. Luckily the customer accepted it as such, so I had a lucky escape 😉.

Back to the  table runner:  only after I ironed applique hearts did I cut them along the lines. In this way they didn't fray. And another tip: you can get off the paper by scratching it first so, that the scratch goes down to the fabric and to some edge of the applique. Then you can easily peel off the paper without damaging the applique shape. 

I assembled the table runner and loaded it then to my Avante. I stitched around the applique shapes and made some large circles with my Swiss Cheese ruler. on to the rectangles of the surrounding sashing.  Then some straight lines 1/4" apart around the heart shapes, and quilting was complete. The only thing remaining was to sew the binding, this time I used 2 1/4" strips and - the table runner was finished.

Strategic measurements: 41,5 x 160,5 cm. I didn't quite make it to the Valentine's Day this year, but there is always next year...




torstai 6. helmikuuta 2020

Vierashuoneen peite - Quilt for guest bedroom

Sain vierashuoneen peitteen reunakantin ommeltua valmiiksi viime sunnuntaina, joten sain peitteen valmiiksi kuuden kuukauden urakan jälkeen. Ehdin jo jossain määrin tympääntyäkin siihen, niin käy lähes aina, kun loppu häämöttää. Mutta olen valmiiseen peitteeseeni hyvin tyytyväinen.

Eilen oli pitkästä aikaa vähän valoisampi päivä, pakkasta -10 astetta, mikä tuntui aika kylmältä, kun on taas pitkään ollut niin leutoa. Sain peitteestä ihan mukiinmeneviä kuvia ulkona.


Jos joku kummastelee tuota eri näköistä blokkia, niin se johtuu - tietenkin - omasta mokasta. Minulla oli kyllä 12 identtistä blokkia viimeiseen leikkausvaiheeseen asti, mutta sitten mokasin ja leikkasin yhtäkkiä ja ilman mitään syytä yhden väärin. Se olisi pitänyt leikata 90 asteen kulmassa, mutta leikkasin sen suoraan 😒. Sen jälkeen ompelin yhden eri näköisen blokin tuohon paikalle, mutta se paistoi sieltä erilaisuuttaan niin pahasti, että päädyin tekemään jäljelle jääneistä samansävyisistä kankaista yhden erilaisen blokin. Nyt se sulautuu mielestäni joukkoon huomiota herättämättä.

Tässä vielä yksityiskohtia ja lähikuvia peitteestäni.











Ja viimeisenä vielä kuva, jossa peite on sille kuuluvalla paikallaan vierashuoneessamme.


Ja viho viimeiseksi: jos jotakuta jäi vaivaamaan, mitä tapahtui blokeille, joita ensin ajattelin noiden yksiväristen harmaiden sijaan. Tein niistä vauvan peitteen, kun en jossain vaiheessa ollut varma, olinko tehnyt peitteet jokaiselle veljeni lapselle. 



*********************

I got the binding in place last Sunday, so my quilt for guest bedroom was finalized after six months of hard labor. I was almost fed up with in the end - as almost every time as I'm almost done with something. BUT I'm very pleased how it turned out.

It has been mild for so long that -10 degrees felt pretty cold. It was crisp, bu it was also clearer weather, so I managed to get some satisfactory pictures outside.

If somebody is wondering about the different look of that one block, it's - of course - due to my mistake. The block pattern is rather complicated and requires sewing, cutting, sewing, cutting and finally sewing all of it together in a certain way. I did have twelve identical blocks until the final sewing and cutting. But then I, for no reason at all, cut one of them in the wrong way, so I ended with only eleven correctly cut blocks. I then decided to put a totally different block sewn in the same method, but it popped out in a very unpleasant way. What to do - I sewed instead another block from fabrics left over and made it in a completely different way. I think it turned out just fine, it blends nicely with other blocks.

Above is also a picture showing the quilt in the final destination = our guest bedroom.

Finally, to all those wondering what happened to the blocks I originally planned to put into the quilt instead of grey blocks. I made a baby quilt out of them, as I wasn't quite sure whether I had done one for all my nephews and nieces. (It's shown in the last two pictures.)