perjantai 8. heinäkuuta 2016

Päivölä, 4. ja 5. päivä - Quilt course, days 4 and 5


Neljäs ja viides kurssipäivä etenivät vähän hajautuneemmissa merkeissä. Yhteinen teemakin toki oli, tilkkutarvikelaukku, ja sitä osa porukasta aloittelikin innolla. Osallistujilla oli tarjolla omiakin laukkujaan, joten ideoiden lähteitä riitti - niin paljon, että osa jäi kaipaamaan kotona olevia tarvikkeitaan, joita olisi kaivattu mukaan. Niinpä muutama jättikin kassin viimeistelyt kotiläksyiksi. Ja opettaja oli niin hajamielinen, ettei tullut kuvanneeksi kenenkään alkuvaiheita, vaikka niitä tarjolla olisi ollutkin.

Oma laukkuni näyttää tältä - tunnustaa täytyy, että se(kin) valmistui vasta kotona, kun kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä... Tältä laukkuni nyt kuitenkin näyttää.







Laukustani löysivät kirppiksiltä mukaan lähteneet pitsiliinat ja -blokit, sekä ruudullinen ikkunaverho,, jonka nappasin keväällä Kankaanpään opiston "toisen roska, toisen aarre"-pöydältä. Halusin laukusta nimenomaan täysin avautuvan mallin, koska edellisessä tavallisessa kassissani väsyin pujottelemaan viivaimia ja muita tarvikkeita omiin taskuihinsa laukun uumenissa. Vielä on mietinnässä, laittaisinko alareunoihin kuitenkin lyhyet vetskarit sulkemaan kassin pohjaosan tarvittaessa. Tällaiseen toteutukseen ne on helppo vielä lisätäkin. Kuvien oton jälkeen olen ommellut yläreunaan tarranauhat kulmiin sulkijoiksi, jotta ne eivät ala lerpattaa ulospäin.

Yhteisiin aiheisiin kuului vielä tämä näppärä lankaroskis, joka on helppo kuljettaa mukaan kokoon painettuna ja sulkea kuljetuksen ajaksi litteäksi.



Perjantain lounaan jälkeen kokoilimme tuotokset taas näyttelyksi. Paljon oli saatu aikaan, ja on aina mukava nähdä tuotokset koottuina yhteen.











Kiitokset ahkerille kurssilaisille, ensi kesänä taas uusi kurssi ja uudet kujeet.

***************************
The last course days were more diversified, part of the participants started with a tool tote for patchworwk equipment, some worked with earlier themes. A couple of students also had some cool totes, that inspired others - and forced them to wait to get home to be able to use materials they wanted for their bags. For some reason I totally forgot to take pictures of the WIP totes, so I only have pictures of my bag. To be honest: even my bag got finished only afterwards at home, I had to reconsider some details with the handles, since I made some changes to my original plan on the go...

I specifically wanted a bag that opens up completely, because I find my old flat one inpractical when I try to get the rulers in to their own pockets. I'm still considering wether to sew short zippers to the bottom of the sides to close it when needed - with this composition it is easy to add them afterwards. After taking the pictures I've added some Velcro to the upper corners so they will stay put in upward position.

On Friday after lunch it was time to gather all pretty finished things to display, so everybody could still have a look at the acomplishments. All participants were really diligent and hard-working, so no wonder there was so much to show at the end.

Thank you to all busy bees - next summer there will be a new course with new challenges!

9 kommenttia:

  1. Oli mahtava kurssi :-) Kiitos Hannele !

    VastaaPoista
  2. Onpa taas paljon kauniita tuotoksia syntynyt:)

    VastaaPoista
  3. Mahtava määrä kauniita töitä, paljon olette saaneet aikaiseksi!

    VastaaPoista
  4. Todellisista ahkeruutta, kun noin paljon olette saaneet aikaiseksi.
    Kauniita töitä kaikki!

    VastaaPoista
  5. Todellisista ahkeruutta, kun noin paljon olette saaneet aikaiseksi.
    Kauniita töitä kaikki!

    VastaaPoista
  6. Kauniita töitä! Ja taidot lisääntyneet varmasti!

    VastaaPoista
  7. Many work and all very cute. I like your blog and crafts.
    regards
    Yasmin

    VastaaPoista