sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Viikonloppuprojekti jatkuu - Weekend project continues

Tänä viikonloppuna saatoin päätökseen aloittamani työn - josta paisuikin jotain paljon suurempaa kuin olin suunnitellut. Että tulikin luotettua Missouri Quilt Companyn videoon ja ohjeisiin... No, lopputuloksena on kauan kaivattu päiväpeite, jollaista en vain ole saanut aikaiseksi, kun on ollut vaikeaa päättää mallia.

Olin laskenut MQC:n videon kuvasta, että tarvitsen 72 ysiblokkia torkkupeitteen kokoiseen sovellukseen Irish Chainista, ja Jenny vakuutteli suullisestikin, että tarvitsen yhden kirjavan ja yhden valkoisen jellyrullan. No, valkoiset kaitaleet leikkasin itse, ja kahdesta batiikkijellystä yli jääneistä kaitaleista sain 40 kpl värillisiä. Ensimmäinen tenkkapoo tuli jo kaitaleyhdistelmiä rakennellessa, kun totesin, että ohje ei voi pitää mitenkään paikkaansa. Toisaalta löysin Natalie Bonnerin blogista ohjeen, jossa todettiin, että tarvitaankin vain 32 kpl kaitaleita, ja sitä sitten sovelsin - tajuamatta, että edelleenkin tuloksena olisi liikaa blokkeja. Ommellessa kyllä tuntui, että ysiblokkeja on kyllä aika paljon, mutta leikattu, mikä leikattu, ja voisinhan käyttää ylijäävät työn taustalle.

Silitettäessäni blokkeja aloin vihdoin laskeakin, ja totesin että minulla on 136 blokkia! Ei ihme, että niitä tuntui olevan niin paljon :) No, hätäkös tuossa, Jennyn ohje uudeleen esille: enää vain kahdeksan lisää, niin saisin rakennettua Jennyn king size -peitteen kokoisen = 250 x 250 cm. Raaavin batiikkilaatikoista kaikki peitteen väriskaalaan sopivat kankaat esille ja rakentelin vielä kahdeksan ysiblokkia.

Valkoistakin kangasta minulla oli olevinaan vaikka kuinka, mutta leikattuani turhaan 8 kpl 2,5 tuuman kaitaleita, alkoikin olla jännät paikat. Saisinko lopuista kankaista aikaiseksi 72 kpl 6,5 tuuman neliöitä, eli toisen mokoman jo leikkaamieni lisäksi. Kangas riitti juuri ja juuri,

Sitten vain yhdistämään valkoisia ja värillisiä neliöitä.




Tämä on eittämättä suurin ikinä ketjuompeluna kokoamani tilkkupinta, itse asiassa taitaa pinta-alana piestä myöskin Pojan lasagnen.




Saatuani kaikki ommeltua vaakarivit - tai pystyt, ihan miten vaan, työhän on kantti kertaa kantti - ajattelin, etten rupea silittelemään saumoja välillä vaan painan ommellen pitkät saumat samaan syssyyn. Kuvittelin, että saumat puskisivat kyllä itsensä paikalleen ihan automaattisesti. Pian huomasin kuitenkin, että silloin kun ysiblokki on päällimmäisenä, päälle kertyi löysää kangasta ja puskukohtaan mennessä sitä ei enää saanut mitenkään sullottua ojennukseen. Silittämään en silti ryhtynyt, mutta neulasin puskusaumat kohdakkain kahdella neulalla ja ysiblokit jokaisen sauman kohdaltakin. Siitä eteenpäin ompelukin sujui ongelmitta.

Ja yhtäkkiä tikkauskoneeni ei enää näytäkään niin hirveän leveältä, kun työ on siinä päällä ;)





Seuraavaksi odottelemme Tilkkutarhan Minnalta lisää Konan valkoista taustakankaaksi. Onneksi hänellä oli sitä varastossa riittävästi - sitä uppoaa tähän 8,1 metriä.

*******************************
My weekend project has outgrown the original plan - thanks to the Missouri Quilt Company video that gives a bit misleading instructions as to the fabric requirements for different sizes of Irish Chain quilts. I noticed already with the strip sets that something didn't match, as Jenny says on the video that one jelly roll of printed and white fabrics each is enough for a lap quilt. On the other hand she says that you need to make 13 and 26 strip sets, and for latter ones two printed strips are needed. According to my calculations that would equal 52 printed strips for them alone. At that stage I made my own calculations with the help of Natalie Bonner's tutorial but didn't notice that I was still making far too many blocks.

As I was sewing I had a feeling that there might bee to many blocks, but I thought that the rest of them could be used for the backing. Finally, as I was ironing the blocks, I counted them and no wonder they felt so many: there were 136 of them in total! But no worries: back to Jenny's calculations - I would need only 8 more nine patches to make this a king-size one for our bed :) Naturally I needed more white 6,5 inch squares as well, as I had only 72 cut and ready. When all this started I had plenty of white fabric, but in the mean time I had wasted it by cutting too many 2,5 inch strips, only 32 were needed  plus two more now that I made the additional eight nine patch blocks. Well, I still had just enough for the additional white squares.

Being the largest quilt I've ever made, this is also the largest one that I've ever sewn by chain piecing :) After having the rows ready I thought I wouldn't bother ironing them before sewing them together row by row. I thought that they would easily nest with opposing seam allowances. However, I soon noticed that at least pinning was necessary. Whenever a nine patch block was on the top, there always seemed to be excess fabric. So I ended up pinning the nesting seams with two needles and even the nine patch seams on the top side. Doing that the seams got together quite well.

Now that the quilt is hanging on my Avante, the machine doesn't seem that big at all ;) We are waiting for additional white Kona for the backing, 8,1 meters are needed, luckily my "regular vendor" Tilkkutarha had enough of it in her store, so she will mail it to me asap.

11 kommenttia:

  1. Kaunista tulee mammuttiprojektistasi. Ja yllättävän nopeasti. Minult aolisi mennyt tuohon vähintään puoli vuotta.

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi hienolta. Miten olet upottanut ompelukoneesi tuohon pöytätasoon.. Näyttää kätevältä.

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkisen kaunis. On siinä ollut sarjaompelijalle puuhaa.

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs tulee kaunista! Niinhän se on että kyllä vaiva yleensä palkitaan. Lohdullista että sinäkin saat laskea moneen kertaan :)

    VastaaPoista
  5. No on siinä peitolla kokoa, mutta kaunis tulee:)

    VastaaPoista
  6. Parempi, että käy noin päin. Enemmän harmittaisi, jos olisi tullut nukenpeitto. Työstäsi tulee todella kaunis, jään odottelemaan tikkauskuvioita...

    VastaaPoista
  7. Voi että on kaunis. Olen niin tykästynyt näihin vaaleisiin väreihin kaikkien riemukirjavien väriskaalojen jälkeen.

    VastaaPoista