tiistai 13. joulukuuta 2011

Yhtenäinen vinonauha - Continuous bias binding


Lupailin paljastaa syyn siihen, miksi rullasin vinonauhan vessapaperirullan hylsylle. Saman tien voin näyttää muutaman kuvan itse vinonauhan teostakin, kun en ole ohjeisiin törmännyt kuin englanninkielisissä blogeissa.

1. Ihan ensimmäinen vaihe jäi kuvaamatta: leikkasin kankaasta 23" x 23" neliön, joka on siis vajaat 60x60 cm.

2. Leikkasin kolmion keskeltä kahtia kulmasta kulmaan, jolloin siitä syntyy kaksi tasakylkistä kolmiota, joiden pitkä sivu on täysvino. Seuraavaksi ompelin kolmiot yhteen langansuorista kyljistään näin:

 

Eli täysvinot reunat ovat kuvassa ylä- ja alareunoissa.

3. Silitin saumanvarat auki, ja piirsin kankaan nurjalle täysvinon reunan suuntaisesti viivat 2 1/4" välein, koska halusin 2 1/4" levyistä vinonauhaa. Kuvassa toivon mukaan erottuvat nuo siniset viivat veteen liukenevasta tussistani. Kankaan toiseen reunaan jäi vajaat kaksi senttiä ylimääräistä, leikkasin ylimääräisen pois viivaa pitkin.
 

4. Asetin oikeat puolet vastakkain ne kangassuunnikkaan reunat, joissa olivat piirtämieni viivojen päät. Ne tuli asettaa siten, että toisen reunan ensimmäisen viivan tuli asettua vastakkaisen reunan toisen viivan kohdalle, toisen viivan kolmannen kohdalle jne. Toivottavasti nämä kuvat selventävät tätä:


 
Kangas näyttää olevan yhden kaitaleen leveyden verran ikäänkuin "pielessä". Huom! Kohdistus on tehtävä saumanvaran leveyden etäisyydellä reunasta, jotta viivat osuvat kohdakkain ommeviivan kohdalla. Kun viivat olivat kohdallaan, reunat ommeltiin yhteen, ja kankaasta tuli putkilo - vähän epämääräinen sellainen, koska kangas ei tosiaan asetu tasaisesti.

5.  Aloin leikata viivaa pitkin putkilon reunasta lähtien, ja jatkoin niin kauan kunnes tulin toiseen reunaan.


 

 

Tuloksena oli vähän yli 6 m vinokaitaletta. Tärkkäsin kaitaleen sitä mukaa kuin silitin sitä kaksinkerroin - unohdin näet tärkätä kankaan ihan aluksi kuten oli tarkoitus. Se auttaa pitämään vinokaitaleen kuosissa eli estää sitä venymästä, ja taitteestakin tulee terävä. Kaitaletta tärkätessä täytyi olla erityisen varovainen, ettei se tärkistä kosteana päässyt venähtämään. Piti prässätä, ei silttää liu'uttamalla.

Mutta tuo vessapaperirullan hylsy, miksi juuri se? Kas tässä syy:

 

Pujotin hylsyn ompelukoneeni polvinostimen varren yläosaan, johon se leveytensä puolesta on juuri passeli.


Sieltä vinonauha sitten ommellessa purkautuu kauniisti menemättä kierteille ja karkaamatta omille teilleen:

 

Vinonauhan tekoon käyttämäni englanninkielinen ohjeistus löytyy täältä. Ja googlettamalla "bias binding" ohjeita ja videoita riittää yllin kyllin. Valitsemallani ohjesivulla oli linkki kätevään taulukkoon - tosin tuumiin ja jalkoihin - jonka avulla näkee heti, minkä kokoinen kangas tarvitaan tietynlevyiseen vinonauhaan, jota halutaan tietty määrä.

Tallennan vinonauhan ompeluohjeen myös ohjesivuihini, niin se löytyy helposti myöhemminkin.

*********************

 Above I've written an instruction how to make continuous bias binding. As there are so many instructions already available in the Internet and in YouTube, I won't translate it into English. I used the istruction of this link, and there was a further link to a conversion table where you can conveniently see how large fabric square is needed for a specific length and with of bias binding. More instructions and videos can be found with Google and search term "bias binding". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti